Noin 500 traktoria kokoontui tänään Senaatintorille ja sen lähistölle. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n järjestämällä traktorimarssilla haluttiin kiinnittää huomiota maatilojen ahdinkoon. MTK:n mukaan matkaan lähdettiin myös Oulusta asti.
Senaatintorin täytyttyä traktoreita oli Kaisaniemenpuistossa ja Unioninkadulla.
Helsingin poliisin mukaan Senaatintorilla oli noin muutama tuhat mielenosoittajaa. Pekka Höök Helsingin poliisista sanoo, että mielenilmaus sujui rauhallisesti.
– Tiedettiin etukäteen osallistujien määrästä, ja kuljettajat osasivat parkkeerata traktorit.
Meno- ja paluuliikenne Mannerheimintietä ja Itäväylää pitkin sujui Höökin mukaan ilman merkittäviä jonoja. Liikenteen mahdollisesta ruuhkautumisesta oli tiedotettu etukäteen, ja Höök arvioi, että yksityisautoilijoita oli liikkeellä normaaliperjantaita vähemmän.
– Ihmiset ovat saaneet tiedon ja jättäneet omat autot kotiin.
Traktorimarssin paluuliikenne on siirtynyt pääväyliltä muun muassa Vihdintielle, Vanhalle Turuntielle ja Vanhalle Lahdentielle, joilla traktoriliikennettä voi olla alkuiltaan asti.