To­taa­li­nen lopetus

Ohi on. On aika odottaa perjantaita, joka on 13. päivä. Seuraava MM-turnaus Brasiliassa potkaistaan liikkeelle perjantaina, 13. kesäkuuta 2014. Eli kolmen vuoden ja 11 kuukauden kuluttua.

Ohi on. On aika odottaa perjantaita, joka on 13. päivä. Seuraava MM-turnaus Brasiliassa potkaistaan liikkeelle perjantaina, 13. kesäkuuta 2014. Eli kolmen vuoden ja 11 kuukauden kuluttua.

Pitäisikö haastaa mustekala Paul? Seuraava maailmanmestari ei ole eurooppalainen joukkue. Seuraavalla maailmanmestarilla on jo MM-titteli.

Annetaan Espanjan juhlia, sillä se ansaitsi ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Nyt kaikki jalkapallon todelliset suurmaat ovat saaneet kultansa.

Seuraavana listalla on Hollanti, tuo totaalisen jalkapallon kehto. Espanjan MM-kullan paradoksi on siinä, että sen pelityylissä on vahvat hollantilaiset siteet. Johan Cryuff muokkasi FC Barcelonan ajatusmaailman. Tämän päivän Barcan ja Espanjan maajoukkueen pelityylin väliin voi vetää yhdysmerkin.

Siksi jopa katalaanit ottivat iloiten vastaan mestaruuden.

Kisoissa ei ollut kuin yksi tappioton joukkue. Uusiseelantilaiset ovat turnauksen sankareita siinä missä espanjalaisetkin.

Hollannin finaalipeli oli jonkinlaista totaalista jalkapalloa -- mutta ei siinä merkityksessä kuin Cryuff tai Rinus Michels sen aikoinaan tarkoittivat.

Mark van Bommel on tiedetty rotaksi, mutta hänen finaaliesityksensä oli sylkäisy hollantilaisen jalkapalloperinteen kasvoille. Kisojen suurimpia ihmeitä oli se, miten van Bommel pysyi kentällä hamaan loppuun saakka.

Van Bommel ja erityisesti Bruce Leen filmistä oppinsa ottanut Nigel de Jong olisivat joutaneet ulos jo ensimmäisellä jaksolla. Tilanteissa ei ollut tietoakaan vastapelaajan näyttelemisestä.

Muuten finaali toi näyttelemisen vähemmän jalon taidon jälleen tapetille. Onko filmaamista enemmän kuin aikaisemmin?

Ei ole -- mutta television hidastukset ovat entistä parempia.

Jokainen jalkapalloa tosissaan pelannut ymmärtää, kuinka pieni kosketus voi suistaa pelaajan oikeasti pois tasapainosta. Se, mitä kuvittelemme näkevämme hidastuksesta, ei ole aina totta.

Ilmoita asiavirheestä