Kestävyysurheilun parissa puhutaan usein maksimaalisesta hapenottokyvystä. Se voidaan ilmoittaa litroina minuutissa, eli kuinka monta litraa happea elimistö pystyy käyttämään minuutissa.
Hapenottokykyä pystyy parantamaan harjoittelulla, mutta ei määräänsä enempää. Katto tulee vastaan jossain vaiheessa.
Absoluuttiselle huipulle päästäkseen urheilijalla pitää olla myös geneettistä lahjakkuutta.
Sellaista on Iivo ja Kerttu Niskasella.
Moni tavan tallaajakin on joskus hönkäissyt laitteeseen, joka mittaa keuhkojen tilavuuden. Sellaiseen puhalsi taannoin myös sinivalkoisten menestyshiihtäjien isä Eero Niskanen.
Työterveyshoitaja luuli mittarin olevan rikki. Lukema oli niin häkellyttävä.
Maksimaalisen hapenottokyvyn lisäksi on syytä mainita myös suhteellinen hapenottokyky. Se ilmoitetaan kropan painokiloa kohden. Tällöin yksikkönä käytetään millilitraa per kilo per minuutti.
Pelkistäen kyse on siitä, että jos 70- ja 80-kiloisen henkilön maksimaalinen hapenottokyky on esimerkiksi kolme litraa minuutissa, 80-kiloisen suhteellinen hapenottokyky on heikompi.