Tommi Läntinen on laulanut ja levyttänyt rockia jo neljännesvuosisadan. Fabrics - ja Boycott -yhtyeillä tiensä raivannut karheaääninen tunnelmoija kertoo, että vasta muutto ulkomaille viime vuonna opetti häntä avaamaan silmänsä ja irtautumaan rockelämäntyylin kurimuksesta.
"Heti, kun lakkasin puristamasta mailaa pakolla ja opin ottamaan musiikin tekemiseen ja elämään liittyvät asiat rennommin, asiat alkoivat luistaa sukkelammin eteenpäin", Brysselistä Helsinkiin juuri pari tuntia ennen haastattelua lentänyt Läntinen filosofoi.
Kun Läntisen ohjastama auto jättää viimein Helsingin ja Espoon, ja suuntaa kohti Tamperetta, alkaa Läntinen laskeskella, että hän on vuonna 1980 ilmestyneen Fabricsin Look at This -debyyttialbumin ilmestymisen jälkeen myynyt likipitäen neljännesmiljoonan levyä. Keikkoja mies on eri kokoonpanoissa ehtinyt tehdä yli kaksi tuhatta.
"Kahdenkymmenenviiden vuoden levytysuran jälkeen teen yhä sitä mitä haluan, eli kirjoitan biisejä ja laulan. Enää en hosu vaan päätän itse mitä haluan tehdä", mies kuittaa.
Brysseliin vaimonsa ja lapsensa kanssa muuttanut lauluntekijä kertoo, että hän on oppinut näkemään rockin tekemisen aivan uudella tavalla saatuaan etäisyyttä vanhoihin keikkamestoihin ja kotikontuun.
"Viime vuonna päätin, että pyrin tekemään elämässäni vain sellaisia asioita jotka tuntuvat oikeilta. Nyt minulle riittää se, että keikat menevät hyvin ja nautin soittaa."
Tommi Läntisen uralta löytyy niin tuhkimotarinoita, kuin vuosien mittaisia uuvuttavia työrupeamia. 46-vuotiaan laulajan urasta tekee erikoisen, että suuri läpimurto tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun hän alkoi laulaa tiukkaa suomenkielistä stadionrockia.
"Siinä vaiheessa, kun Syvälle sydämeen sattuu -biisi julkaistiin, pikkulapset ja jopa mummotkin tiesivät, että juuri minä olen se pitkätukkainen punahiuksinen Läntinen", mies muistelee.
Suosio ei tullut Läntiselle soolouran alussa yhtenä rysähdyksenä.
"Ensimmäisen soololevyn jälkeiset keikat teimme pienellä Mersulla, ja todella pienillä palkkioilla. Minulla oli suomenkieliseen soolouraani kuitenkin hullun usko, joka myöhemmin palkittiin. Kun kolmas soololevyni sitten ilmestyi, huomasin, että kaksi ensimmäistä levyäni olivat myyneet platinaa."
Äkkiä ansaitulla kovalla maineella on myös varjopuolensa. Kun levyt myyvät, ja keikkoja riittää, menettää esiintyvä taiteilija helposti kosketuksensa todellisuuteen.
"Ihminen on todella pieni kaiken menestyksen keskellä. Siinä vaiheessa, kun maine menee päähän, ja laulaja kuvittelee, että hänestä riittää kaikkeen, ei kenelläkään ole enää hyvä olla."
Kun levymyynti notkahti Läntisen kohdalla laskuun 2000-luvun alussa, hän teki kaksi tuoreinta viimeistä sooloaan omakustanteina.
"Olen aina ollut enemmän vanhan koulun mies, ja minua oikeasti kiinnostaa musiikillisten rajojen rikkominen ja uusien asioiden löytäminen. Urani aikana olen oppinut, että mikään asia ei tule nopeasti vaan kaikki hyvä tulee työn kautta."
Läntisen ensimmäinen yhtye oli Turussa 1979 perustettu Fabrics, joka sai kosolti radiosoittoa yhtyeen toiselta levyltä leikatun Summer Is Fading -slovarin kautta.
Fabricsia seuranneita bändiviritelmiä, Tom Dozenia ja Via Dolorosaa, Läntinen suunnitteli Helsingissä jo 1980-luvun alussa teurastamossa repsikkana työskennellessään.
Boycott-yhtyeen syntyyn vaikutti vahvasti Pelkosenniemeltä pääkaupunkiin muuttaneen Hanoi Rocks -kitaristi Andy McCoyn kannustus.
"Andy kannusti minua jo ihan urani alussa kuuntelemaan tiettyjä artisteja. Kun kuuntelin niitä, vaikutteet tavallaan puhkesivat kukkaan Boycottissa ja myös todella riisuttua bluesia soittavassa Tommi ja Hombre -duossa."