Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola sanoo luottavansa siihen, että avioliittolain muutos toteutuu suunnitellusti.
– Uskon ja toivon ja luotan, että tämä on lopullisesti selvä. On demokratiaa, että sitten kun on puhuttu ja on äänestetty ja meillä on tulos, niin toivon, että voidaan edetä sillä tiellä, millä nyt taas edistetään ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Muutosten läpiviemisen pitäisi tapahtua seuraavan hallituksen johdolla. Toivola sanoo arvostavansa sitä, että esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on sanonut ääneen kunnioittavansa eduskunnan ilmaisemaa tahtoa asiassa.
– Se signaloi tavallaan sitä, että seuraavakin hallitus toivottavasti ottaa tästä kopin ja vie sitä asianmukaisesti eteenpäin.
Asiaa koskevien lakimuutosten on määrä tulla voimaan alkuvuonna 2017. Toivola sanoo, että tarvittaville muutoksille on laskettu erittäin realistinen aikataulu ja vielä ylimääräistä varaakin.
– On kaikkien edun mukaista, että suunnitellussa aikataulussa mennään eteenpäin.