Riihi-säätiöön ja sen omistamiin kiinteistöyhtiöihin liittyvien rikosepäilyjen pääsyytetty, säätiön entinen hallituksen puheenjohtaja Toivo J. Kanninen arvosteli rajusti jutun esitutkinnasta vastanneita keskusrikospoliisin tutkijoita tiistaina alkaneen oikeuskäsittelyn tauolla. Hänen mielestään esitutkintaa on venytetty ja paisutettu, koska mitään rikoksiin viittaavaa ei kohtuuajassa löytynyt.
"Alun perin tutkinnan piti valmistua ja mahdolliset syytteet nostaa jo vuoden 2002 syksyllä. Ilmeisesti lisäaika on täytynyt ottaa jotta jokin rikos olisi saatu kehiteltyä. Nyt on menossa jo seitsemäs vuosi", Kanninen totesi.
Kannista epäillään useista törkeistä kavalluksista ja avustuspetoksista. Hän on alusta alkaen kiistänyt kaikki syytteet. "Lempeämmin ei voi syyttää, koska pääosa syytteistä olisi muuten jo vanhentunut", Kanninen sanoi.
Hän uskoo kuitenkin, että tiistaina alkanut oikeudenkäynti on reilu ja oikeudenmukainen.
"Siihen on pakko luottaa"
Kannisen lapsia edustaneet puolustusasianajajat arvostelivat oikeudessa päämiehiään vastaan esitettyjä syytteitä. Heidän mielestään ne ovat yksilöimättömiä ja pelkkiin mielikuviin perustuvia. Riihi-säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden hallituksissa istuneet Kannisen lapset olivat epäiltyjen rikosten tekoaikana vuosina 1995-2001 "niin nuoria että he eivät ole kyenneet tekemään syytteiden mukaisia tekoja".
"He ovat syytteessä, koska ovat Toivo J. Kannisen lapsia", yhtä lapsista edustanut puolustusasianajaja totesi.
Kannisen neljää lasta epäillään törkeistä kavalluksista tai vaihtoehtoisesti avunannosta niihin. He kiistävät syytteet kaikilta osin.
Tiistaina laajan juttukokonaisuuden yleisesittelyllä alkaneen pääkäsittelyn aikana selvisi, että huomattavia summia epäiltyjen kavallusten takia menettäneillä Riihi-säätiön omistamilla kiinteistöyhtiöillä ei ole ainakaan tässä vaiheessa vaatimuksia menetyksistään.
Jutun toinen syyttäjä, kihlakunnansyyttäjä Heikki Arjas ihmetteli menettelyä. Hän tekikin selväksi, että tulee vaatimaan Toivo J. Kannisen rikoshyötynä saamia varoja menetettäviksi valtiolle. Arjaksen mukaan anastetun omaisuuden arvo on noin 1,5 miljoonaa euroa.
Arjas todisteli erilaisin kalvoin muun muassa sitä, kuinka Riihi-säätiön ympärille luotu rakennelma on palvellut Kannisen ja hänen lähipiirinsä etuja. Esille nousi muun muassa Kannisen sataprosenttisesti omistama Livoli Oy, jonka toiminta on liittynyt lähes täysin säätiön omistamien vuokratalojen rakentamiseen ja toimintaan. Kannisten "hallussa" olleiden kiinteistöyhtiöiden epäillään maksaneen yhtiölle rajusti ylihintaa sen palveluista.
Istunnon aluksi Arjas luopui yhdestä syytteestä, joka koski avunantorikosta. Syyttämättä jätetty ei ollut kuulu Kannisen lähipiiriin.
Paikalla olleet valtion asuntorahaston (ARA) edustajat havainnollistivat usein esimerkein kuinka heidän mielestään ARA:a ja myös Valtionkonttoria on harhautettu. ARA vaatii Toivo J. Kanniselta perusteettomasti säätiölle maksettuja korkotukia ja myönnettyjä aravalainoja takaisin noin 3,5 miljoonan euron edestä. Istunnossa ARA ilmoitti myös laajentavansa korvausvaatimuksiaan.
Jutun käsittely jatkuu tänään epäiltyjen kavallusten yleisesittelyllä.