Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Jonathan Heidt on teoksessaan ”Ahdistunut sukupolvi” syyllistänyt älypuhelimet maailmanlaajuisen mielenterveyskriisin aiheuttajiksi. Ahdistuneella sukupolvella Haidt viittaa erityisesti lapsiin ja nuoriin ja Haidt on oikeassa.
Hänen mukaansa kriittinen piste saavutettiin 2010-luvun alussa, jolloin älypuhelimet tulivat markkinoille. Nämä uuden ajan ihmevempeleet moninaisine sovelluksineen on suunniteltu koukuttamaan käyttäjänsä mahdollisimman tehokkaasti. Haidt kutsuu tätä prosessia ”lapsuuden suureksi uudelleenjohdattamiseksi".
On myös pystytty näyttämään toteen, että somejätit käyttävät surutta ja häikäilemättömästi psykologisia ”ansoja ”sitoakseen käyttäjät liekaansa – dopamiini tekee hyvää.
Samaan aikaan rajusti lisääntyneet lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ahdistuksine ja tytöillä masennuksineen ovat lähes hallitsemattomassa kasvussa. Voidaan jopa puhua maailmanlaajuisesta pandemiasta. Lasten leikit, normaalit vuorovaikutustilanteet ja kommunikaatiotaidot ovat katoamassa ja tilalle on tullut puhelimen tai läppärin ruutu. Toisen ihmisen kohtaaminen ja perinteinen kanssakäyminen keskusteluineen (persoonallisuuden ja empatian kehittyminen) alkaa olla menneisyyttä. Nyt vaan tuijotetaan ruutua.
Sosiaalinen media on Haidtin mukaan erityisen haitallinen etenkin murrosikäisille ja nimenomaan tytöille, koska juuri tytöt käyttävät sosiaalisen median tarjoamia ”palveluja ” enemmän kuin pojat. Esimerkiksi Instagrammin tarjoamissa sisällöissä on vastassa utopistiset kauneusihanteet, armoton statuskamppailu ja tietenkin sokerina pohjalla: ulossulkemisen vaara. Pojat taas koukuttuvat peleihin ja pornoon.
Lapsia ja nuoria ylisuojellaan ja paapotaan todellisessa elämässä, mutta samaan aikaan alisuojellaan nettimaailmassa. Ne on ne "lasten oikeudet", joihin ei saa kajota, vaikka ne olisivat vaikka kuinka vahingollisia heille itselleen. Tulee paha mieli, kun tikkari viedään suusta ja sehän sitten ahdistaa ja masentaa.
Jotakin pitäisi kuitenkin tehdä ja hallituksessa onkin nyt sorvattavana jonkinlainen lakikyhäelmä koskien kännykänkäytön rajoituksia kouluissa. Mahdollisen voimaantulevan lain toteutusvastuu jää sitten kouluille itselleen, mutta pahoin pelkään, että koulujemme rehtorit eivät rohkene toteuttaa mahdollista tulevaa ohjeistusta täysimääräisesti, vaan se jäänee kehotusten asteelle. Lapselle tai nuorelle voi tulla paha mieli. Surullista.
Mielestäni lasten kaunein oikeus on käydä koulua kunnon koulussa, eikä viihtymiskeskuksissa divaaneilla löhöten. Kirjat, kynät ja kuri palatkoon ja kännykät kadotkoot – äidille voi soittaa koulun jälkeenkin ja muista: paha mieli ei tapa ja tylsyyden tunne ruokkii mielikuvitusta.
Ilkka Karvonen
Kuusamo