Keväällä 2018 alkoi näyttää siltä, että sote-uudistusta ei ehkä tule. Silloisen hallituksen suurhanke oli hankaluuksissa, ja Oulussa päätettiin ryhtyä töihin omin voimin.
Kaupunki ja sairaanhoitopiiri kävivät selvittämään, kuinka palveluja voitaisiin paketoida uudella tavalla. Pyrkimyksenä oli sekä parantaa palvelua että löytää kustannustehokkuutta.
– Se oli meidän suunnitelma B, sanoo Oulun kaupungin hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.
Hän oli asiassa korviaan myöten. Samaan aikaan hän oli yhtä syvällä toisessa samaan aihepiiriin menevässä projektissa. Joulut, pääsiäiset ja muun vapaa-ajan hän käytti väitöskirjan valmisteluun. Väitöstilaisuus oli viime marraskuussa.
– Tein sitä kolme vuotta työn ohessa viikonloppuisin ja kaikkina lomina eli todella nopeasti, tohtori Ylitalo-Katajisto sanoo.
Tieto ei tyydyttänyt
Tutkimaan Ylitalo-Katajistoa ajoi kiinnostus sote-integraatioon: kuinka saada koottua asiakkaille palvelut yhteen? Olemassa oleva tieto ei tyydyttänyt. Hallinnollisia selvityksiä löytyi, mutta ei laajaa tutkimusta.
– Kansainvälisellä tasolla sitä on, mutta Suomessa enemmän vain pienistä osa-alueista, Ylitalo-Katajisto kertoo.
Se on yllättävää, sillä sote-uudistusta on tahkottu tasatahtia Olkiluoto kolmosen kanssa - eikä kummastakaan tunnu tulevan valmista. Olisi voinut kuvitella, että vuosien varrella tutkija jos toinenkin olisi asiaan tarttunut.
– Ei meillä kuitenkaan tiedeorganisaatioita ja tutkijoita niin paljoa ole. Minäkin olen hyvä tai oikeastaan huono esimerkki, että työn ohessa tein sitä, koska olin niin kiinnostunut siitä aiheesta, Ylitalo-Katajisto miettii.
Hän sanoo, että voi kirjoittaa jatkossakin tutkimusartikkeleita. Yhtä laajaan urakkaan hän ei kuitenkaan enää ala.
Laki laahaa
Ihmisistä tarvitaan aiempaa monialaisempaa tietoa, ja tiedonkulkua eri sote-toimijoiden välillä tulee kehittää nykyisestä, Ylitalo-Katajisto totesi tutkimuksessaan. Tässä lainsäädäntö laahaa tarpeen perässä, eikä paikallisella tasolla ole mahdollista edetä asiassa riittävästi, vaikka haluakin olisi.
Väitös osoitti myös, että paljon palveluja tarvitsevilla asiakkailla fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset palvelutarpeet kietoutuvat toisiinsa tiiviisti. Palvelujen käyttö on yksilöllisesti vaihtelevaa. Sen eteen voidaan toimia paikallisesti, ja niin Oulussa on tehty kokoamalla palveluita hyvinvointikeskuksiin.
Keskusten päämääränä on tunnistaa alueen palvelutarpeet toimien yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa.
– Näyttää siltä, että kansallisella tasolla valmisteltavat sote-keskukset ovat aika lailla sitä, mitä me olemme jo lähteneet tekemään. Kyllä me olemme edelläkävijöitä, mutta tekemistä on vielä meilläkin, Ylitalo-Katajisto sanoo.
Hän toivoo, että myös valtakunnallisella tasolla ratkaisuja saataisiin viimein aikaiseksi.
– Mentäisiin vaikka niin, ettei yritetä heti täydellistä. Yritettäisiin valita joku tie, jolla päästään eteenpäin. Se jää kuitenkin nähtäväksi, ja siksi ei passaa unohtaa omaa tekemistä ja kehittämistä, mitä me täällä teemme.
MUMMU JA LUKUTOUKKA
Kirsti Ylitalo-Katajistolla on laaja perspektiivi sote-alaan. Nyt hän on johtaja, mutta ensin hän opiskeli sairaanhoitajaksi.
– Kyllähän se oli nuorelle tytölle…
– Sitä oppi elämän haurauden ja sen, että kaikilla ihmisillä ei mene hyvin. Oppi kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita ja jotenkin olemaan siinä vieressä. Kyllä ne asiat tulivat mielessä mukana kotiinkin.
Myöhemmin Ylitalo-Katajisto jatkoi erikoissairaanhoitaksi, yliopistossa opettajaksi ja nyt siis lopulta tohtoriksi. Hän sanoo, että kyse ei ole niinkään pyrkimyksestä edetä ylemmäs. Enemmän motivoi halu saada vastauksia kysymyksiin, kehittää tietoon pohjautuvaa tekemistä tiedolla.
- Edelleenkin joka päivä opin uutta ja olen kiinnostunut tästä alasta, hän kertoo.
Työuransa aikana hän on ottanut vain yhden puolittaisen sivuaskeleen alalta toimiessaan Oulunkaaren seutukuntajohtajana ennen vuonna 2012 alkanutta pestiään Oulun hyvinvointijohtajana.
Siihen hänellä ei ole tyhjentävää vastausta, miten hän päätyi nyt jo yli 30 vuoden mittaiseksi venyneelle uralle sosiaali- ja terveysalalla.
– Johtuukohan se siitä, että olen sisarusparven vanhin ja tottunut pitämään huolta muista? hän pohtii.
Vaikka vuosien rankka tuplahuki johtajana ja tutkijana päättyi väitökseen, ei työstä ole uupeloa. Ylitalo-Katajisto saa voimaa vapaa-ajasta. Siinä tärkeässä roolissa on perhe.
– Viikonloput pyrin rauhoittamaan perheelle. Mummuna oleminen on äärimmäisen tärkeää. Minulla on yksi lapsenlapsi ja käytän hänen kanssaan äärimmäisen paljon aikaa ja nautin siitä olemista.
Lisäksi irtiottoja tarjoavat liikunta ja lukeminen. Ylitalo-Katajisto tunnustautuu innokkaaksi kaunokirjallisuuden ahmijaksi. Erityisesti maistuvat kotimaiset teokset. Viimeisimpänä valmiiksi tuli Pajtim Statovcin Finlandia-voittajateos Bolla.
– Olen vähän sellainen intohimoinen lukija, että jos on hyvä kirja, niin se voi tulla aika nopeastikin luettua. Pitää vähän varoa, että milloin ottaa sen kirjan käteen.
Kiireisen ja työhön intohimoisesti suhtautuvan ihmisen pöydällä on paljon. Kirsti Ylitalo-Katajisto on oppinut tärkeäksi tunnistaa, milloin joku asia painaa ja keksiä, mikä siinä mietityttää.
– Niin kauan kuin nukkuu yönsä hyvin, niin aamulla ne illalla olleet ongelmat eivät tunnu enää niin suurilta.