Tita Rinnevaaran vaiherikas taival Pyhäjärven kaupunginjohtajana on päättynyt.
Pyhäjärven kaupunginvaltuusto teki tiistai-iltana kolmiosaisen päätöksen, jossa se hyväksyi kolme Tita Rinnevaaraa koskevaa sopimusta.
Sopimuksilla Pyhäjärvi ja Rinnevaara sitoutuvat sopimaan kaikki oikeudelliset erimielisyytensä ja lopettavat kaikki keskeneräiset oikeusprosessinsa.
Osapuolet sopivat myös siitä, millaisia korvauksia Pyhäjärvi Rinnevaaralle maksaa. Korkein hallinto-oikeus päätti viime kesäkuussa, että Rinnevaaralla on ollut keskeytymätön kaupunginjohtajan virka Pyhäjärvellä, vaikka hän työskenteli välissä Heinolan kaupunginjohtajana.
Rinnevaara on jäänyt virkavapaalla tästä päivästä eli 25. marraskuuta 2015 lähtien. Virkavapaa kestää vuoden 2016 heinäkuun loppuun. Rinnevaara ja Pyhäjärvi ovat sopineet, että Rinnevaaralle maksetaan tämän jälkeen irtisanomiskorvauksena palkkaa vielä vuoden ajan eli 31.7.2017 saakka.
Pyhäjärven kaupunginjohtajan tointa hoitaa toistaiseksi hallintojohtaja. Pyhäjärven kaupunginhallitus päättää uuden kaupunginjohtajan etsimisprosessista joulukuussa.
Tita Rinnevaara valittiin Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi vuonna 2010.