"Tällaisesta kupista beduiinit juovat sitä vahvaa kahviaan, missä lusikka seisoo pystyssä", kertoo oululainen Laina Teivainen innostuneesti ja nostaa hyllystä pienen metallisen kahvikupin.
"Tämän kupin vanhempani saivat kihlalahjaksi ja tämä taas on 1800-luvun alusta, Amerikasta asti sukulaisteni mukana kulkeutunut", hän jatkaa kupeistaan tarinoiden.
Värikkäät kahvikuppirivit koristavat pihamökin seiniä lattiasta kattoon. Laina Teivaisen lapsena syntynyt rakkaus kahvikuppeihin muuttui keräilyharrastukseksi, jonka seurauksena hyllyillä on vieri vieressä lähes 1 000 erilaista kahvikuppia. Koska 1940-1950-luvuilla ei myyty yksittäiskappaleita, Teivainen on joutunut ostamaan usein puolitusinaa kuppia kerrallaan. Kokonaisuudessaan kokoelma käsittääkin useita tuhansia kuppeja - puolison mielestä aivan liian paljon.
"Eräänä jouluna kysyin mieheltäni haluaako hän tiskata vai siivota. Hän valitsi tiskaamisen, mutta päätyi neljäntenä päivänä ihmettelemään, kuinka ihmeen paljon kuppeja onkaan", Teivainen nauraa.
Aluksi Laina Teivainen vihastui kahvikuppeihin, ihastui vasta myöhemmin.
"Sota-ajan jälkeen kuppeja ei saanut oikein mistään ja ne olivat aina koloreunaisia. Silloin päätin, etten ikinä juo resuisista kupeista."
Ensimmäisen kuppinsa hän hankki alle viidentoista ikäisenä 1953. Hän osti lapsuudenkotiinsa puolitusinaa kuppia.
"Äitini ja ystäväni eivät ymmärtäneet harrastustani. Äitini oli vanhan kansan ihmisiä ja ihmetteli aina, mitä niin monella kupilla tekee."
Kuppeja Teivainen kerää kirpputoreilta, vanhojen tavaroiden liikkeistä, tai jos kuulee jonkun myyvän tavaroitaan, ottaa yhteyttä katsastaakseen astiat. Ystävät tuovat kahvikuppeja tuliaisiksi ulkomaanmatkoiltaan ja osaavat myös toimittaa viimeiset kuppiparinsa Teivaiselle.
"Olen aina kysynyt kuppien taustat ja historian. Joka kupin tunnen hyvin tarkkaan", Teivainen valottaa.
Kokoelmassa on monenlaisia harvinaisuuksia, sellaisiakin, jotka kelpaisivat Arabian tehtaan museoon. Harrastus vaatii paljon tietämystä tehtaiden historiasta ja kuppien valmistuksesta.
"Vanhan kupin tunnistaa aina siitä, että siinä on kupera vati, koska ennen juotiin porstuan kautta. Tämän lisäksi on osattava katsoa leimat ja tehdä päätelmät, jos leimat uupuvat. Sota-aikana Arabian tehtaan väki juoksi yhtenään pommituksilta suojaan, eikä silloin astioita useinkaan leimattu", hän opastaa.
"Meillä juodaan paljon kahvia, ihan suomalaista kahvia", Laina Teivainen kertoo siemaillen kahviaan vaaleanpunaisin kukin koristellusta kupista.
Rakkaus kahvikuppeihin on siirtynyt seuraavaan sukupolveen, sillä Teivaisen tytär on myös innostunut keräilystä. Hän sai ensimmäiset kuppinsa kaksivuotiaana, kun äidin täytyi mennä hammaslääkäriin ja tyttären täytyi jäädä kotiin töitä tekevän isänsä kanssa. Palkaksi kiltteydestä tytär sai Arabian Hannu ja Kerttu -kahvikuppeja, jotka ovat vieläkin hänellä tallessa.
Kun kahvikuppeja alkaa olla tuhansia, ei ihan kaikille harrastuksesta kehtaa kertoakaan.
"Kerran olin seurassa, missä emme tunteneet toisiamme ja tuli keräilystä puhe. Yhdellä naisista oli yli 20 000 munakuppia. Minä kerroin, että on minullakin muutama kahvikuppi, että melkoiset suviseurat niillä kahvittaisi. Porukan mies ei alkuunkaan uskonut meitä. Huokasi vain, että voi herranen aika noiden naisten kanssa. Silloin opin, etten kaikille kerro keräilyharrastuksestani. Sitä pääsee nopeasti valehtelijoiden kirjoihin", Teivainen nauraa.