Tiehallinto on kerännyt vuodesta 1967 lähtien tiedot kaikista maantieverkolla sattuneista onnettomuuksista. Tiepiireissä niitä käytetään apuna suunniteltaessa turvallisempaa liikenneympäristöä. Ajantasainen liikennetieto on keskeinen työinstrumentti Tiepiirin toiminnassa, kertoo liikenneturvallisuudesta vastaava insinööri Heino Heikkinen Oulun tiepiiristä. Onnettomuustiedot saadaan poliisilta ja ajantasaisuus varmistetaan useasti vuoden aikana tehtävillä päivityksillä, joista on huolehtinut alihankkijana Destia.
Ensi vuoden alusta Tiehallinto lopettaa oman onnettomuusrekisteröinnin ja Tiehallinnon tieliikenneonnettomuusrekisteri siirtyy Tilastokeskuksen ylläpidettäväksi. Tilastojen käyttöä suunnittelun apuna tämä ei vaaranna, sillä Tiehallinto saa uudesta rekisteristä jatkossakin tarvitsemansa onnettomuustiedot.
Tiehallinnon onnettomuusrekisteristä ei koskaan käy ilmi onnettomuudessa osallisena olleiden henkilöiden tietoja, painottaa Heikkinen.
"Meitä kiinnostaa vain itse tapahtuma, sen tyyppi, osallisten määrä ja ajankohta. Nämä riittävät, kun analysoimme mitä on tapahtunut ja miksi, kun esimeriksi selvitämme, miten jotakin onnettomuusalttiiksi osoittautunutta risteystä pitäisi parantaa, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin vastaavilta onnettomuuksilta."
Kun tilastot yhdistetään useammalta vuodelta, saadaan melko tarkka kuva tieveron mahdollisilta ongelmakohdista.
"Yksinkertaistaen on kuitenkin niin, että eniten onnettomuuksia sattuu niillä tieosuuksilla, joilla on eniten liikennettä. Esimerkiksi juuri nelostie Oulu-Kemi ja Oulusta etelään kaipaa selvästi korjauksia, mutta todelliset parannukset edellyttäisivät vähintään keskikaidetta ja tarpeellista määrää ohituskaistoja."
Eri tilastoja tarpeen mukaan yhdistelemällä saadaan hyvinkin tarkka kuva tiestön ongelmista. Toisaalta tilaston muoto voi antaa samasta tiestä varsin ristiriitaisia tuloksia.
Esimerkistä käy taas Oulu--Kemi -tie. Mitattaessa sekä henkilövahinko-onnettomuuksia 100 kilometriä kohti tai tieliikennekuolemia 100 kilometriä kohti, tie kuuluu Suomen vaarallisempiin. Jos taas henkilövahinko-onnettomuuksien määrä suhteutetaan siihen, kuinka paljon teillä on liikennettä, tie muuttuukin varsin turvalliseksi.
Erityisongelmana Heikkinen haluaa nostaa esille läänin hirvieläinonnettomuudet.
"Usein meille tulee ehdotuksia, jonka mukaan hirviaitaa tai varotusmerkkejä pitäisi sijoittaa johonkin tiettyyn paikkaan ja ongelma olisi sillä ratkaistu. Jos katsotaan tilastokartasta, missä viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana hirvikolareita on sattunut, joutuu toteamaan, että esimerkiksi juuri hirviaitaa käytännössä tarvittaisiin koko tieverkolla."
Liikenneturvallisuuden parantaminen myös tieverkon tasoa parantaen edellyttäisi Heikkisen mukaan, että tarkoitukseen osoitetaan selvästi nykyistä enemmän varoja. Asialla alkaa olla hänen mukaansa myös kiire, sillä muuten pian täälläkin joudutaan miettimään, onko meillä varaa ylläpitää vanhoilla, keskikaiteettomilla valtateillä 100 km/h nopeusrajoitusta. Ruotsissa tätä jo pohditaan tosissaan vaikka tieinvestointien taso on siellä aivan toista luokkaa kuin Suomessa.