Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Oulun lääninhallituksen juhlatilan arvokkuus ja asetelma lavalla vihjaavat, että tänä iltana täällä keskusteltaisiin jostain muusta kuin Salkkareista tai kananmunien hinnoista. Lavalle kuulutetaan kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisänen ja emeritusprofessori-kirjailija ja ”nuorison turmelija Sokrateen hengessä” Esko Valtaoja. Täyteen pakattu juhlasalin yleisö antaa raikuvat aplodit.
Heti keskustelun alettua käy selväksi herrojen syvä kunnioitus toisiaan kohtaan. Mitään väittelyä tästä ei syntyisi. Klassinen näkemys kuusta ja taivaan kappaleiden sijainnin vaikutuksesta ihmiseen hyväksytään hölynpölyksi, vaikka Hannu Väisänen epäileekin luovuuden kukoistavan juuri nousevan kuun aikaan.
Esko Valtaoja ja Hannu Väisänen ovat jo lapsena tienneet, mihin he ryhtyvät isona. Väisänen kertoi, kuinka hän 8-vuotiaana nousi koulun kateederille ja ilmoitti koko luokalle aikovansa taiteilijaksi. Opettaja kiitti informaatiosta ja kysyi, tietääkö Hannu mitä taiteilija tekee? Johon 8-vuotias Hannu vastasi: ”En tiedä vielä, mutta aion selvittää seuraavan kahden viikon aikana.”
Juhlasalin yleisö räjähti nauruun ja taputuksiin. Valtaoja taas kertoi lapsena inhonneensa purkkaa, mutta käyttäneensä siihen kaikki rahansa, koska ne oli kääritty kiiltäviin avaruusaiheisiin papereihin.
Esko Valtaoja on viettänyt nuoruutensa Kemissä ja Hannu Väisänen Oulussa. Muitakin yhtäläisyyksiä löytyy kuin pohjoinen ulottuvuus.
Illan aikana he hauskuuttivat yleisöä kertomalla tarinoita hieman karusta lapsuudesta juopottelevan isän varjossa. Aika on hionut pahimmat särmät pois, ja molemmat pystyivät nauramaan jutuille vapautuneesti yleisön kanssa.
Erikoista on myös huomata, että lavalla on kaksi Finlandia-voittajaa, jotka ovat saaneet palkintonsa oikeastaan sivuprojekteista. Väisänen mieltää itsensä ennen kaikkea kuvataiteilijaksi, ja Valtaoja kertoo, että ei tunne itseään ollenkaan kirjailijaksi, vaikka on kirjoittanut useita kirjoja ja uusi on tekeillä.
He ovat molemmat siis monilahjakkuuksia, jotka ovat, sallitaan tähän kliseinen ilmaus, rikkoneet rajoja. Esko Valtaojaa aluksi jopa varoitettiin tiedepiireissä kirjoittamasta kolumneja Turun Sanomiin, koska siten varmasti menettää uskottavuuden vakavana tieteentekijänä. Mitähän samat tyypit olisivat sanoneet esiintymisestä television viihdeohjelmissa?
Hannu Väisänen päinvastoin ryhtyi kirjoittamaan yleisön paineesta. Mainion Vanikan Palat -romaanin jälkeen lukijat tivasivat häneltä lisää tarinoita.
Kaiken kaikkiaan Oulun Muusajuhlien ja Oulunsalo Soin yhteistyössä toteuttama Tähdet Tähdet -tilaisuus oli erittäin onnistunut.
Esko Valtaojan luontainen kyky esiintyjänä ja myös televisiosta saatu kokemus paistoivat läpi kuin kirkas, no sanotaan taivaankappale. Ei Hannu Väisänenkään paljoa huonommaksi jäänyt. Keskustelu oli kaikin puolin rentoa ja viihdyttävää.
Kamarimusiikkiesitykset keskustelun välissä olivat tilaisuuteen hyvin sopivia. Välillä kuitenkin tuntui, että juuri kun keskustelu pääsi hyvin vauhtiin, niin se keskeytettiin musiikin ajaksi.
Jos jotain kritiikkiä pitää esittää, niin olisin toivonut keskustelijoille selkeämmin pääosaa. Se voi johtua myös siitä, että pidän kovasti Black Sabbathista.