The Sun: Saara Aalto neu­vo­tel­lut BBC:n kanssa Bri­tan­nian edus­ta­mi­ses­ta eu­ro­vii­suis­sa

Oululaistaustainen laulaja Saara Aalto kertoo brittiläisen The Sun lehden haastattelussa, että hän on neuvotellut BBC:n kanssa Britannian edustamisesta ensi kevään euroviisuissa.

Saara Aalto sijoittui toiseksi Britannian X Factor -kilpailussa viime vuonna. Saara Aallon ja Oulu All Star Big Bandin Arina 100 v. juhlakonsertti Oulun Areenalla.
Saara Aalto
Saara Aalto sijoittui toiseksi Britannian X Factor -kilpailussa viime vuonna.
Saara Aalto sijoittui toiseksi Britannian X Factor -kilpailussa viime vuonna.
Kuva: Peura Pekka

Oululaistaustainen laulaja Saara Aalto kertoo brittiläisen The Sun lehden haastattelussa, että hän on neuvotellut BBC:n kanssa siitä, että hän edustaisi Britanniaa ensi kevään euroviisuissa.

– Rakastan euroviisuja, joten olen etsinyt oikeaa tilaisuutta osallistua niihin. Mietin vain, pitäisikö minun edustaa Britanniaa, Suomea vai jotain muuta maata. Mutta Britannia on minun kotini nyt, Aalto sanoo.

Saara Aalto tuli tunnetuksi Britanniassa vuosi sitten, kun hän tuli toiseksi X Factor -laulukilpailussa.

Laulaja toteaa, että euroviisuihin osallistuminen on aina ollut hänen haaveensa.

Suomessa Saara Aalto on osallistunut viisukarsintoihin vuosina 2011 ja 2016, jolloin hän sijoittui karsinnoissa toiseksi.

Euroviisut järjestetään ensi vuonna Portugalissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä