Saat sata euroa, jos löydät jonkun, joka hymyilee”, tuttavani kertoi tarinaa siitä, miten hänen ulkomainen toverinsa ensi kerran saapui Ouluun.
Oli marraskuinen räntäsade. Tehtävän suorittamiselle olisi aikaa asemalta määränpäähän.
Vieras innostui tarjouksesta. Varma satanen! Ja niin hän yritti hakea vastaantulijoilta iloista katsekontaktia, hymyili hymyilemästä päästyään.
Se, joka on koskaan kokenut marraskuun näillä leveyksillä, saattaa arvata tarinan lopun.
Aivan vielä ei kalenteri ole kääntynyt marraskuun puolelle, mutta todellinen oululainen tietää, että lokakuu on vain portti vuoden tylyimpään kuukauteen, ikään kuin henkinen marraskuu.
Täällä ei täyspäinen ihminen hymistele silloin, kun ei hymistelyn aihetta ole. Marraskuussa ei ole.
Marraskuun ensimmäinen päivä aurinko nousee Oulussa kello 8.05 ja laskee 15.57. Lieneekö sattumaa laisinkaan, että Auringon aikataulu noudattaa lähes yksi yhteen kahdeksasta – neljään -työntekijän päivärytmiä.
Kuun loppua kohti valon määrä vain vähenee.
Sata euroa jäi saamatta.
Säätiedotus tietää kertoa, että seuraavat hymynkareet – jos lapsia ei lasketa – nähdään vasta maaliskuun puolella, ehkä vasta pääsiäisen tienoilla.
Sinne saakka elo on kuin nuupahtanutta horrosta.
Joku luottaa kirkasvalolaitteeseen, joku jumpan voimaan, joku positiiviseen asenteeseen.
Joku toinen tietää, ettei marraskuuta vastaan vaikuta pyristellä.
Hyvällä vieraalla on kaksi tapaa – tulla ja mennä.
Sama toimii myös marraskuun suhteen: se tulee, mutta onneksi se myös aikanaan menee.