Ruokokerttusen (Acrocephalus schoenobaenus) terhakas laulu liittyy erottamattomasti lintujärvien kesäöihin. Rätinöiden ja säksätyksen väliin lintu heittää korkeita ääniä ja matkintoja. Viidestä kerttuslajistamme ruokokerttunen on yleisin.
Ruokokerttusen tieteellinen etunimi schoenobaenus tarkoittaa ruo´olla kävelijää. Nimi viittaa ruokokerttusen tyypilliseen elinympäristöön sekä tapaan kiipeillä ruo´on korsilla.
Kerttusten tieteellinen sukunimi Acrocephalus merkitsee teräväpäistä. Sana viittaa kerttusten ulkonäköön, ei hoksottimiin, jotka lienevät kerttusilla keskivertolinnun tasoa.
Kun pikkupoikana innostuin lintuharrastuksesta, en tiennyt ruokokerttusta olevan olemassakaan. Sitten kuulin pensaikossa järven rannalla ruokokerttusen, joka matki ainakin haarapääskyä, talitinttiä ja västäräkkiä. Aikamoinen virtuoosi, ajattelin haltioituneena.
Toinen mieleen painunut ruokokerttushavainto on käsivarren Lapista. Lintu, jonka olin yhdistänyt lähinnä järvenrantaruovikoihin ja -pajukoihin, lauleskeli tunturipuroa reunustavassa pajukossa aivan puurajan tuntumassa.
Sittemmin opin, että Lapissa ruokokerttunen elää tavallisesti juuri pajukoissa. Siitä syystä lintua on siellä nimitetty pajulinnuksi ja pajusiekaksi.
Vielä 1800--1900-lukujen taitteessa ruokokerttusen kanta oli kahtaalle jakaantunut. Lintu oli levinnyt Etelä- ja Länsi-Suomen rannikoille sekä Lappiin. Väli-Suomeen jäänyt tyhjiö alkoi täyttyä 1900-luvun alussa. Nykyisin lintua tavataan koko maassa.