Is­tu­mi­nen ly­hen­tää elin­ai­kaa

Liiallinen istuminen voi lyhentää elinaikaa dramaattisesti, kertovat tuoreet tutkimukset.

Yhä useampi meistä tekee töitä istuen.
Yhä useampi meistä tekee töitä istuen.
Kuva: Risto Rasila

Yhä useampi meistä tekee työtä istuen. Tutkijoiden mukaan aikuinen kuluttaa 50-70 prosenttia päivästään penkillä, tuolilla tai sohvalla.

Liiallinen istuminen voi lyhentää elinaikaa dramaattisesti, kertovat tuoreet tutkimukset. Muun muassa 12 000 australialaisten elintapoja käsitellyt, The British Journal of Sports Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus sekä usean eri tutkimuksen tuloksia ynnännyt, lähes 800 000 ihmisen tiedoista koottu Diabetologia-julkaisun selvitys päätyivät samaan lopputulokseen.

Australialaisten elintapatutkimuksessa kysyttiin yleiskunnon, sairauskertomusten, tupakoinnin, ruokavalinon ja liikuntatottumusten lisäksi kuinka paljon vastaajat viettävät aikaa istuen television edessä. Television katselu itsessään ei tietenkään ole vaarallista, mutta tv:n edessä vietetty aika antoi tutkijoiden mukaan osviittaa siitä, minkä verran yksilö liikkuu.

Eri tutkimusmenetelmin asiantuntijat pystyivät erottelemaan, kuinka istuminen vaikuttaa ihmisen elinaikaan. Tulos oli pysäyttävä: Jokainen tunti, jonka yli 25-vuotias viettää istuen tv:n äärellä vähentää elinikää 21,8  minuutilla. Laajemmassa mittakaavassa kuusi tuntia tv:tä päivässä katsova elää 4,8 vuotta lyhyemmän elämän kuin hän, joka ei tv:tä katso.

Tutkijat huomauttavat vertailun vuoksi, että yksi poltettu savuke lyhentää elinajanennustetta 11 minuuttia.

Pelkkä liikuntasuositus ei riitä

Diabetologia-lehdessä julkaistu tutkimus käsitteli istumista laaja-alaisemmin. Mukaan laskettiin muun muassa istumatyö. Tutkijat tutkivat ristiin istuma-aikaa eri terveydentilojen kanssa ja huomasivat, että eniten istuvilla oli 112 prosenttia korkeampi todennäköisyys sairastua diabetekseen, 147 prosenttia korkeampi todennäköisyys sairastua sydän- ja verenkiertotauteihin sekä 49 prosenttia suurempi riski kuolla ennenaikaisesti.

"Nykyään töitä tehdään istumalla tietokoneella koko päivä. Uskottelemme itsellemme, ettemme ole sairausten vaaravyöhykkeellä, sillä liikumme suositellut 30 minuuttia päivässä. Olemme tuolla vaaravyöhykkeellä, jos istumme koko päivän", sanoo Leicesterin yliopiston tohtori, tutkimuksenjohtaja Emma Wilmot.

Istumisen epäterveellisyys vielä epäselvä

Se, miksi mitätön aktiviteetti kuten istuminen uhkaa jopa aktiiviliikkujan terveyttä, ei ole vielä tarkalleen valjennut, vaikka istumisen vaikutuksia tutkitaan useissa laboratorioissa ympäri maailman.

Yksi syy on kuitenkin selvä.

"Pitkä istuminen vaikuttaa lihaksistoon, erityisesti alaraajojen suuriin lihaksiin. Kun lihakset eivät tee töitä, ne vaativat vähemmän polttoainetta ja ylijäämäenergia verensokerin muodossa myötävaikuttaa diabetesriskiin ja muihin terveysongelmiin", sanoo australialaisen Baekr IDI -instituutin David W. Dunstan.

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että liialliseen istumiseen on helppo puuttua pienillä rutiininomaisilla muutoksilla. Vähennä tv:n katselua. Seiso kahvitauolla, puhuessasi puhelimessa ja matkustaessasi bussilla. Ja:

"On ehdottomasti selvää, että liikunta on aina hyväksi terveydelle. Ole aktiivinen, istu vähemmän", sanoo Wilmot.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä