Teatterit työskentelevät tänä päivänä pakkotilanteessa. Ne joutuvat satsaamaan entistä enemmän omaan tulonhankintaan, koska julkinen tuki on pienentynyt suhteessa menojen kasvuun.
Tuotantorahat on hankittava kentältä lipputuloina, oheistuotteina, sponsorirahana. "Valtion tuki ei aina riitä edes henkilöstön palkkaukseen", listaa Suomen teatteriliiton toimitusjohtaja Matti A. Holopainen suomalaisen teatterikentän arkipäivää.
Arjen vastapainona riittää iloittavaakin. Teatterissakäynnit ovat nousussa. Ammattiteatterit vetävät vuosittain esityksiinsä 3,5 miljoonaa katsojaa. Kotimaiset näytelmät kiinnostavat ja vankka perustarina on arvossaan.
Toimitusjohtajan mieltä askarruttavat myös teatterikenttää varjostavat uhkakuvat. Yhtenä, eikä vähäisimpänä, hän mainitsee teatteritoiminnan keskittymisen taajamiin, alueille, joilla on eniten yleisöpohjaa. Suuret katsojaluvut saavat myös sponsorirahan liikkeelle.
Sen sijaan muuttotappiokunnissa Itä -ja Pohjois-Suomessa teatterit alkavat näivettyä.Valtakunnallisesta teatterikentästä on pidettävä kiinni kynsin hampain. "Näiltä alueilta on jo viety paljon", huolehtii teatterimies.
Holopainen aloitti Teatteriliiton toimitusjohtajana vuonna 1992. Samana vuonna eduskunta siunasi teatteri -ja orkesterilain. Siitä lähtien laki on puhuttanut niin valtiontukea saavia teattereita kuin lain ulkopuolella olevia ”lainsuojattomia” teattereita.
"Meillä on laki, mutta se on monelta osin ankkuroitu valtion talousarvioon. Mutta ellei budjetissa ole rahaa, niin ei ole mistä antaa, sanoo laki mitä tahansa", Holopainen arvostelee.
Tässä mielessä lain sisältö ja käytännön toteutus ovat ristiriidassa. Jos on säädetty laki, joka määrittelee perusturvan teattereille, niin sen mukaan on toimittava.
Teatterit saavat rahaa niiden henkilötyövuosien mukaan, joita teatterissa tehdään. Määrärahat eivät kuitenkaan kata teatterissa tehtyä todellista työmäärää. Tulo -ja menoarviossa on jatkuvasti parinsadan henkilötyövuoden vaje eli neljän tai viiden keskikokoisen teatterin valtionapu puuttuu.
Nyt joltain teatterilta otetaan pois sellaista rahaa, joka sille lain mukaan kuuluu. Käytännössä joka 15. henkilötyövuosi pudotetaan pois. "Tämä rokottaa eniten isoja teattereita", sanoo Holopainen.
Kaikkine puutteineenkin laki pelasti suomalaisen teatterikentän, kun lama 1990-luvun alkupuolella iski. Kymmenen vuoden aikana meillä ei kuollut teattereita, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
