Olin 2 vuotta 5 kk vanha kun talvisota syttyi. Ihme, että muistan. Totta se on. Äitini veli, Eino Paavali (Paavo) kuopus tuli käymään meillä, Korentokankaan Tasalassa. Hyvästeli äidin ja ketä oli kotona. He halasivat ja itkivätkin. En ymmärtänyt , miksi? Sitten hän lähti rintamalle. Isäni oli jo lähtenyt, sinne? No - sitten seuraava muistini onkin synkempi. Oli 20.1.1940. Kova pakkanen, koska ikkunat olivat osin jäässä. Meitä oli kotona: äiti, äidin sisko Tilda, isoveljeni Kauko n. 5 v. ja minä n. 2,5 v. Asuimme aivan Oulu-Kuusamo tien varressa, 111 km. tolppa oli talomme kohdalla, silloin. Keskipäivän aikaan ilmestyi pari lentokonetta talomme ylle. Huomasimme ikkunasta, että talomme kohdalla -- tiellä on hevosia kuormineen ja ihmisiäkin niissä. En tiedä keitä olivat. Koneet ampuivat. Yksi hevosistakin kuoli. En tiedä tarkkaan miten muuten meni. Oli huutoa -- kauhua. Mutta sitten... Koska kotitalomme Tasala oli aivan tien lähellä, luodit sinkoilivat meidän jäisiltä rappusilta lumeen. Olikohan sattumaa, vai tahallinen teko, ampuivat tienpuoleisen kamarin ikkunasta sisälle. Lasit helisivät rikki. Pöytä oli ikkunan edessä ja tuoli sen alla. Luoti meni pöydän ja tuolin ja lattian lävitse. Tuoli on vieläkin tallella. Päivämäärä 20.1.40 on merkittynä tuolin pohjaan. Me olimme paniikissa varmaan. Muistan kuinka kiersimme pirtissä olevaa uunia, suojaksemme, hädässämme. No -- tuli taukosi aikanaan. Jatkona muistan, kun seuraavana päivänä löysimme hylsyjä ja lentokoneen siipien paloja lumesta pihaltamme. Miehethän olivat kaikki "siellä jossain". Naiset ja lapset olivat kotona askareissaan. Tämä päivä ei unohdu koskaan pikkutytöltä. Muistelen nytkin, 70 vuoden jälkeen. Jatketaan vielä. Paavo-eno ei palannut koskaan siltä reissulta. Kauan -- vuosia odoteltiin. Ei ollut sankarihaudalla muistolaattaakaan, etsimme sitä usein kyllä. Vihdoin soitin vuosikymmenten jälkeen Pudasjärven seurakuntaan ja pyysin laittamaan muistolaatan, koska hänet on julistettu kuoliaaksi: syntynyt 15.2.1908 kuollut 2.9.1941 Kiestinki Nyt laatta on muistona. Tarina ei lopu vielä tähän. Talvisodan uhri on myös isoveljeni Kauko Ensio: syntynyt 3.3.1935, kuollut 21.5.1942 Oli keväinen päivä, lapset ulkoilivat ja leikkivät. Naapurin lapsia oli myös. Niinpä sattuivat löytämään pienen -- oudon esineen (purkin kai) maantien ojasta kotimme läheltä. Sitten mentiin, sen oudon esineen (granaatin) kanssa naapuriin n. 1 km:n päähän. Ihmetys sai vallan ja hohtimet käteen isommalle tytölle ja aukaistaan. Hupsis -. Se alkoi suhista ja räjähti pihalla. Veljeni oli lähellä paikkaa ja oli kuollut heti. Yksi tytöistä haavoittui ja osittain halvaantui. Äiti kuuli -- kuten minäkin n. 5-vuotias tyttö silloin -- kovan pamahduksen. Äiti lähti heti pyörällä naapuriin katsomaan mitä tapahtui. Voi kauheaa!! Minä jäin pikkuisen, alle 1 v:n Osmo veljeni kanssa kotiin. Kesti kauan odotus, oli kamala huoli pikkupojan kanssa, miten ruokin jos äiti ei tulekaan. vihdoin viimein tulivat, irrotetun oven päällä kantaen veljeäni. En oikein ymmärtänyt kaikkea mutta granaatin sirpaleiden jälkiä oli useita hänellä. Miten saada isälle tieto "sinne jonnekin" rintamalle. Sähkösanoma: "Poikanne kuoli tapaturmaisesti, ota yhteys kotiin." Isä tuli kotiin toteamaan kaiken tapahtuneen, jolle ei voi enää mitään. Vahinkohan se oli lapsilta. Haudalla on isän omin käsin tehty hautakivi. Siellä Pudasjärven hautausmaalla lepäävät nyt jo veljekset, Osmokin samassa paikassa. Lepoa ja rauhaa heille molemmille. 70 vuoden takaisia asioita muisteli Hämeenlinnassa 3.1.2010 Irja Sireeni (o.s. Ojala)
Lukijalta