Rovaniemen maalaiskunnan viimeisinä töinään tekemä "lahjoitus" kylien kehittämissäätiölle jäi kokonaan uuden kaupungin maksettavaksi. Näin todetaan tuoreessa selvityksessä, joka on tulossa Rovaniemen tarkastuslautakunnan käsittelyyn seuraavassa kokouksessa syyskuussa.
Selvityksen on valmistellut tarkastuspäällikkö Jari Kotimäki. Hän kieltäytyi tuoreeltaan Lapin Kansan haastattelupyynnöstä. Esittelytekstin mukaan selvitys on laadittu lautakunnan pyynnöstä, ja siinä perehdytään kylien kehittämissäätiön ja kaupungin väliseen velkasuhteeseen.
Säätiö syntyi käytännössä kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymisen yhteydessä. Kunnat hyväksyivät yhdistymissopimuksen vuonna 2004, ja maalaiskunta perusti säätiön hieman sen jälkeen. Valtioneuvosto päätti kuntien yhdistymisestä seuraavana vuonna.
Kymmenen miljoonaa euroa plus lahjoitus
Säätiön taloudellinen perusta oli maalaiskunnan investointi- ja kehittämisrahasto.