Katsoin jokin aika sitten BBC:n dokumentin, jossa käytiin läpi Britannian suurimman kauppaketjun Tescon tarkoin pureksittuja tietoja kuluttajista. Enemmistö on alttiita heräteostoksille, todellisia tarjoushaukkoja on vähän.
Tescon liikkeissä heidät tunnistaa esimerkiksi siitä, että ovat he kyykkyasennossa kaivamassa alimmalta hyllyltä huokeinta tonnikalapurkkia. Muut ovat napanneet paremmalla paikalle katseen tasolle asetetun hintavamman verrokin.
Tilanne ei välttämättä ole samanlainen täällä Pohjolan perukoilla. Sanonnan mukaan suomalaisten suonissa virtaa saituus.
Tuuri-tv-ohjelmasta tuttu tarjoushaukka Jorma Sepponen on elävä esimerkki pihistelystä. Joululahjansa hän on jo ostanut halvalla. Nyt on jo myöhäistä lähteä saalistamaan edullisia lahjahankintoja.
Hän valotti lahjojen ostostrategiaansa viime viikonlopun Ilta-Sanomissa.
Hänelle hankinnat pukinkonttiin ovat ympärivuotinen projekti. Niitä voi punnita tällöin ajan kanssa.
Ostosten teossa on kyse hyödyn maksimoinnista. Tarjoukseen kannattaa tarttua silloin kun saa laatutuotteen. Heikkolaatuista tuotetta ei tule ostaa ollenkaan.
Hänkin sortuu krääsään, mutta harvoin.
Tarjoushaukka ei häkelly kovistakaan prosenttialennuksista liikkeissä. Tällaisten pudotusten jälkeen voidaan olla vasta normihinnoissa.
Hän tarkistaa aina ensin asian kilpailevista kaupoista, etenkin verkkosellaisista. Vertailu on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Sydämen paikalla ei Tuuri-ohjelman tarjoushaukallakaan ole sentään taskulaskin. Hän tunnustautuu jouluihmiseksi. Lahjojen on oltava saajiensa näköisiä. Parhaimmillaan sekä niiden antajille että saajille tulee hyvä ja lämmin mieli, kun joulupukit niitä jakavat jouluaattona.
Tärkeintä on yhdessäolo läheisten kanssa.