Skodan itsenäisyys Volkswagenin alaisuudessa tuntuu kasvavan sitä tehden, kun kaupallinen menestys tuo kiliseviä killinkejä emon kassaan. Erityisesti Octavian menestys rakennettiin silti hyvinkin pitkälle vielä perinteisen reseptin varaan. Tuttu tekniikka pakattiin uusiin kuoriin ja työvoimakustannuksista saatu etu siirrettiin hintoihin. Vasta Roomsterin myötä Skoda pääsi kuitenkin tekemään jotakin aivan uutta ja nyt mukana on hieman riskiäkin. Tarjolla kun on nyt roppakaupalla käytännöllisyyttä. Tosin alan historia on jo ehtinyt moneenkin kertaan osoittaa, että se mikä on järkevää, ei autokaupassa välttämättä tarkoita yhtä kuin myyntimenestys.
Persoonallinen ulkonäkö ei tarkoita sitä, että auto olisi täysin uusi. Nykyaikana moni uusikin auto lähtee taipaleelleen kuin perinteinen morsian. Niin tämänkin, eli mukana on jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tässä tapauksessa muoto on uusi, etupään rakenteet ovat vanhaa perua Skoda Fabiasta, taka-akselisto Octaviasta, moottorit on lainattu Volkswagenilta ja värivalikoimaan kuuluu peräti neljä sinistä vaihtoehtoa.
Ulkonäkö jakaa varmasti ostajia kahteen leiriin, eikä ihme. Keulan muodot ovat kuin henkilöautosta, B-pylväästä eteenpäin auto on kuin pakettiauto. Kokonaisuus voi herkimpiä esteetikkoja jopa riipiä, mutta rakenteen edut huomaa sisällä. Esimerkiksi ajajan kannalta auto on täysin henkilöautomainen. Takapenkkiläiset taas saavat nauttia harvinaisen korkealla olevasta katosta, joka antaa jopa hieman "Lontoon-taksi" -tunnelmaa takapenkkiläisille. Hieman mukavampi takapenkki voisi toki olla ja parhaiten penkki sopii kahden matkustajan tarpeisiin. Silloin tilat ovatkin sitten melkein ruhtinaalliset. Kolmannen paikan selkänoja sopii vain väliaikaiseen käyttöön ja on parhaiten hyödyksi kyynärnojana.
Kokonaisuuden kruunaa tilava tavaratila, jota on lisäksi suhteellisen helppo laajentaa takapenkkejä vähentämällä.
Sisustuksen yleisilme on arkinen, tosin siihen voi vaikuttaa jossakin määriin kolmen erilaisen sisustuspaketin avulla. Perusvarustelu on luokkaa tyydyttävä, mutta CD-radion puuttumista voi pitää jo turhana nuukailuna. Auton varustelua voikin (lue melkein täytyykin) täydentää kolmella eri varustelupaketilla, joista funktion pack tuntuu kaikkein järkevimmältä hankinnalta.
Ajossa auto ei ole alustaltaan aivan niin kova, kuin VW:n tuotteet yleensä. Itse en pane pahakseni tätä pientä uhrausta mukavuudellekin. Muutenkin perusasiat ovat kunnossa. Sähköinen ohjaustehostin on tunnokas ja isohko sivupinta-ala osoittautui vähemmän herkäksi sivutuulelle kuin etukäteen uskoinkaan.
Moottoritarjontaa löytyy sekä bensiiniä että dieseliä suosiville. Testiajoauton 1,6 litraisesta saadun kokemuksen mukaan 1,4 -litraista peruskonetta voi pitää jo hieman alimitoitettuna autolle.
Tarjolla oleva 1,4-litrainen TDI on jo mielenkiintoisempi tapaus. Sen keskikulutus on toisaalta vain 0,3 litraa vähäisempi kuin 1,9 TDI:n, joten ajamisen sujuvuuden kannalta asiaa ajattellen isompi diesel onkin todennäköisesti paras vaihtoehto.
Valitettavasti sitä ei saa automaattivaihteistolla varustettuna, joten sellaista halajaville ainoaksi vaihtoehdoksi jää 1,6-litrainen bensiiniversio.