Helsingin Sanomat uutisoi 12.7., että Suviseurojen ”tarratoimikunnan” jäsenet ovat tehneet useita rikosilmoituksia Suviseurojen tapahtumista. He kertovat kokeneensa muun muassa vihamielistä ja solvaavaa ”homot ja lesbot hirteen” -huutelua, vesisuihkulla kastelua, ruualla ja esineillä heittelyä. Sukupuolivähemmistöjen levähdyspaikkaan heitettiin pullollinen virtsaa. Aktivistit kertovat paikalla olleiden järjestysmiesten seuranneen häirintää naureskellen sivusta, kunnes myöhemmin paikalle tullut järjestysmies oli puuttunut asiaan.
Nuo uutiset toivat taas mieleeni vuosien takaiset tapahtumat osallistuessamme lestadiolaisen sukulaisen häätilaisuuteen. Asumme kaukana muusta suvusta, ja tapaamme harvoin. Ajattelimme, että 14-vuotias poikammekin pääsee juhlassa tutustumaan serkkuihinsa, joita ei ollut tavannut moniin vuosiin. Poika itsekin odotti innokkaana tapaamista.
Juhlapaikan pihalla iso poikajoukko näyttikin seurustelevan keskenään. Kehotin omaa poikaani menemään mukaan ja tutustumaan heihin. Hän tuli kuitenkin melko pian takaisin näyttäen hyvin järkyttyneeltä ja ahdistuneelta. Illalla hotellihuoneessa syy selvisi.
Poikaporukka oli huomannut korvarenkaan poikamme korvassa. Tämä oli saanut heissä aikaan hillittömän vihareaktion. Poikaamme kohti syljettiin, tultiin uhkaavasti lähelle, haukuttiin homoksi, syntisäkiksi, helvettiin menijäksi.
Paljon pystyi tuo joukko määrittelemään ihmisestä yhden korvarenkaan perusteella. Paradoksaalista oli, että samaan aikaan me salissa istuvat kuuntelimme saarnaajan kiihkeää puhetta siitä, kuinka ”me uskovaiset olemme eniten pilkattu ja vainottu seurakunta maailmassa, joka Raamatunkin mukaan todistaa, että tämä on ainoa oikea usko."
Tuosta häätapahtumasta jäi pojalleni jonkinlainen pysyvä trauma, vaikka asiasta on paljonkin keskusteltu. Hän ei ole sen jälkeen halunnut lähteä sukulaisvierailuille Ouluun.
Eivät lasten ja nuorten asenteet tule tyhjästä. Ne tulevat usein kodista, kaveripiiristä ja lestadiolaisilla varmaan myös saarnamiesten jyrkän mustavalkoisista puheista. Lapsuudestani muistan isäni ja uskonveljien keskustelut, joissa usein pilkattiin eriuskoisten käsityksiä ja kauhisteltiin heidän ja ”uskottomien” synnillistä elämäntapaa.
Monet merkit viittaavan siihen suuntaan, että lestadiolaiset ovat siirtymässä puoluepoliittisesti lähemmäksi perussuomalaisia. Toivottavasti tämä siirtymä ei entisestään lisää jyrkkää, rasistista ja kaikkea erilaisuutta tuomitsevaa asennetta ja käytöstä. On tärkeää suhtautua vakavasti noiden asioiden julkisuuteen tuloon, eikä vain selittää niitä panetteluksi ja sielunvihollisen hyökkäyksiksi Jumalan valtakuntaa kohtaan.
Tunne oma tilasi, anna arvo toisillekin
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.