Raskaan rockin pohjoinen suuruus Sentenced lyötiin multiin vuosi sitten Club Teatrian jäähyväiskonsertissa. Pitkän ja menestyneen uran viimeistä korahdusta oli paikalla todistamassa myös ohjaaja Mika Ronkainen kuvausryhmineen.
Buried Alive on tuon illan seitsemällätoista kameralla taltioitu todiste, suomalaisittain poikkeuksellisen suuri tuotanto, minkä tietysti suuren yhtyeen joutsenlaulu ansaitseekin.
Ronkaisen Buried Alive on kikkailematon konserttitaltiointi. Reilu kahden tunnin paukku komeaa kuvaa, mustanpuhuvaa hikeä ja tärinää sekä ylväästi soivaa metallia.
Sentenced oli suosittu ja yleisölleen tärkeä yhtye, jonka viimeisessä konsertissa voi nähdä ja kuulla eritystä latausta - sekä lavalla että 2 500 hengen katsojajoukossa.
Lopun itkevät naamat ovat asian turhan ilmeisiä todisteita, mutta myös yhtyeen solistin ja lavan ehdottoman keskipisteen Ville Laihialan välispiikeissä on hämillisyyttä ja vielä tavallistakin hiomattomampaa karheutta.
Nyt sovitellaan köyttä kaulaan, viimeisiä viedään, raplataan perintöhaulikkoa synkin miettein ja tanssitaan ukko hautaan komeasti, kuten Laihiala sekä alkuvuosien solisti Taneli Jarva yhtyeen loppusuoralla runoilevat. Bändin lavalle kantama ruumisarkku puhuu samaa kieltä.
Monien konserttitaltiointien suola - koreografiat, vaatteiden vaihdot, showelkeet, vaihtuvat lavasteet - puuttuvat Ronkaisen työkaluvalikoimista. Tyylilleen uskollisina Sentencedin äijät töröttävät mustissaan ja keskittyvät soittamiseen.
Pitkien hiusten pyörittämistä ja koipien heiluttelua ei saa kovin vauhdikkaaksi edes leikkauspöydällä, mutta musiikki onkin aina ollut Sentecedille takapuolen pyöritystä tärkeämpää.
Kaupallisen julkaisunsa Buried Alive saa dvd:nä tämän vuoden lopussa.