Sinistä ja Syvää -levyn syyskuussa julkaiseva Marita Taavitsainen löytää tanssilavoista ja toivelauluista joka päivä jotain uutta.
Kotkalaissyntyinen, nykyisin Helsingistä keikoille sukkuloiva laulajatar on uransa aikana ehtinyt laulaa yli tuhat keikkaa.
Marita Taavitsainen on iskelmän ammattilainen. Hänen suosiostaan kertoo jo se, että hänen ensi kesän lauantai-iltojen keikkansa ostettiin keikkamyyjältä viidessätoista minuutissa.
"Olen tottunut tekemään töitä", naurahtaa Taavitsainen Tampereen esikaupungissa sijaitsevan pubin ahtaassa takahuoneessa.
Pub Liverpool on parisataa henkeä vetävä vanhan ajan tanssisalin ja pubin risteytys. Pari iltaa aikaisemmin Taavitsainen on esiintynyt parinkymmenen kilometrin päässä Kangasalan Kisarannassa, edellisenä iltana Luumäellä.
Ansaitulle kahden kuukauden lomalle Taavitsainen ehtii vasta joulukuussa.
Oodi tanssilavoille
Suven kohokohdaksi Taavitsainen kehuu elokuun alussa Ylikiimingin Nuijamiesten lavalla tekemäänsä keikkaa.
"Ylikiimingissä oli ihana vanhan ajan tunnelma."
Taavitsainen näkee vanhan ajan tanssilavat hyvänä ja sukupolvia yhdistävänä asiana.
"Tanssisalin vieressä oli disko, josta uskaltautui meidän puolellemme tavallisia nuoria. Monet nuoret kokevat iskelmän pelottavana asiana", Marita sanoo, ja lisää, että on myös muita esiintymispaikkoja, joissa on ollut ilo esiintyä.
Autioituvilta työväentaloilta tanssilavoille siirtyneet tanssitapahtumat ovat riippuvaisia säästä. Taavitsainen pitää mennyttä kesää esiintyjän kannaltakin oikukkaana.
"Kesä on ollut omituinen. Välillä olen melkein sulanut lavalle. Viime päivät ovat olleet taasen pelottavan syksyisiä."
Vuonna 1995 tangokuningattareksi kruunattu Marita Taavitsainen on Arja Korisevan ja Jari Sillanpään ohella niitä tangokuninkaallisia, joiden on onnistunut alkuhuuman jälkeen luoda pitkä ura.
"Tangokuninkuus oli ammattikoulu laulajan uralle", hän toteaa.
Syksyllä 1998 Taavitsainen iski kultasuoneen Jiri Nikkisen säveltämällä André-kappaleella.
"Andrén kohdalla aika, paikka ja hetki olivat oikeat. Nykyään hittejä on vaikea tehdä. Itse sain suosioni silmänräpäyksessä."
André-hitin lisäksi Taavitsaisen nykysetteihin mahtuu niin Mamban kuin Juha "Watt" Vainionkin lauluja.
"Junnu Vainion lauluja voi laulaa missä vaan ja kelle vaan. Ne ylittävät kaikki muurit."
Omaa ammattitaitoaan Taavitsainen on pitänyt yllä ahmimalla läpi Suuri Toivelaulu - kirjasarjan.
"Olen opetellut kaikki kuusitoista kirjaa melkein kannesta kanteen."
Tiukempaa otetta
Uudella Rakastaa, ei rakasta -singlellä Taavitsainen hukkuu vanhan ajan tanssimusiikin kepeään pyörteeseen. Laulusta aistii menneiden vuosikymmenten tanssilavaromantiikalla hekumoinnin.
Taavitsainen kertoo, että niin singlellä kuin syyskuussa ilmestyvällä uudella albumillakin hän ottaa pesäeroa perusiskelmään.
"Uusi levy ei ole ihan tavallista iskelmää. Uudella sinkullakin on hieman aikaisempaa tiukempi meininki."
Taavitsainen, 35, kertoo olevansa nyt kuitenkin vedenjakajalla uransa suhteen. Säkenöivä laulajatar kertoo, että hän pyrkii jatkossa panostamaan itseensä. Hän on varma, että hän laulaa vielä kymmenenkin vuoden päästä.
"Nyt on se hetki, että yritän itse päästä suunnittelemaan, miten työni teen. Olen ehtinyt laulaa samat laulut jo aika monta kertaa, ja olisi kiva välillä kokeilla jotain uutta."
Marita Taavitsainen tanssittaa Oulun Foxiassa perjantaina 15.8.