Tänään on Janne Ahosen joutsenlaulun päivä. Erään aikakauden päätös suomalaisen mäkihypyn kunniakkaassa olympiahistoriassa - Ahosen viimeinen mahdollisuus koskaan voittaa henkilökohtainen olympiamitali. Tämä päivä tietysti kuviteltiin eletyksi jo neljä vuotta sitten Torinossa, ja Vancouverin olympialaisten alkajaisiksi Ahonen ehti jo sanoa olevansa "taas viimeisissä olympialaisissaan", mutta silti. Tänään tai ei koskaan.
Jos Ahonen mitalinsa voittaa, Whistler Olympic Parkin mäkimontussa kastuu useampikin silmäkulma, ja niin kastuu monen tv-vastaanottimen äärellä koti-Suomessakin. Janne Ahonen ja Hannu Manninen ovat Vancouverin olympiajoukkueessa ne kaksi urheilijaa, joille suomalaiset hartaimmin toivovat mitalia. Luonnollisesti kultaa.
Ja niin on syytä toivoakin - molemmat uuden uran aloittaneet vanhat sotaratsut ovat hienoja urheilijoita, jotka ovat voittaneet urallaan kaiken mahdollisen. Enää puuttuu kirkkain kruunu kaiken päältä. Hannu Mannisen viimeinen mahdollisuus koittaa viimeisen kisaviikon torstaina 25. helmikuuta.
Suomen joukkueen ensimmäisille mitalikahveille Whistlerin Creeksideen kutsuttiin kansa torstai-iltapäiväksi jo hyvissä ajoin ennen kisoja. Olympiakomiteassa lienee siunailtu kovasti Peetu Piiroista, sillä ilman herttaista ja vaatimatonta lökäpöksyä olisi hörpätty pelkät kaljupääkahvit. Nyt saatiin pistellä siniristikakkua niin kuin alun perin oli suunniteltu. Samalla kuultiin, ettei joukkueenjohtaja Kari Niemi-Nikkola suostu heittämään kirvestä kaivoon. Tavoitetta, 12 mitalia, ei ole syytä tarkistaa. Vaikka se toki onkin "hiukan haasteellinen".
Pakko myöntää, ettei olympiakomitean laskukaavasta ole nyt ihan täyttä varmuutta, mutta jotenkin niin se meni, että mitalikahveihin mennessä suomalaisurheilijat olivat tyrineet 3-5 mitalimahdollisuutta. Se tekee siis 1-2 mitalia, kun jokaiseen mitaliin tarvitaan 4-5 mitalimahdollisuutta.
Kovimmat odotukset Niemi-Nikkola lastaa hengettömästi esiintyneiden hiihtäjien niskoille. Heidän varaansa laskettiin 4-5 mitalia, joten jäljellä olevina kilpailupäivinä on viisainta panna tuulemaan. Sisukkuuden mallia voi ottaa esimerkiksi Slovenian Petra Majdicista. Sopii kysyä, kuka suomalainen hiihtäisi olympiapronssia neljä kylkiluuta murtuneena, repeämä keuhkoissa?