Tänään näh­dään, pois­tuu­ko Suomen luo­tet­ta­vin nainen valoon

"Suomen luotettavin nainen on aika hieno titteli, kiitos siitä. En ota kuitenkaan paineita, että minun pitäisi koko ajan käyttäytyä kamalan arvokkaasti. En ole sitä tyyppiä, että tärkeilisin", Ylen uutisankkuri Eva Polttila miettii.

Eläkkeelle siirtyvä Eva Polttila aikoo nauttia kiireettömistä aamuista, mökkielämästä ja siitä, ettei ole enää vuorolistaa, jota seurata.
Eläkkeelle siirtyvä Eva Polttila aikoo nauttia kiireettömistä aamuista, mökkielämästä ja siitä, ettei ole enää vuorolistaa, jota seurata.

"Suomen luotettavin nainen on aika hieno titteli, kiitos siitä. En ota kuitenkaan paineita, että minun pitäisi koko ajan käyttäytyä kamalan arvokkaasti. En ole sitä tyyppiä, että tärkeilisin", Ylen uutisankkuri Eva Polttila miettii.

Eihän hän tärkeilevä olekaan. Hän on luotettava ja lämmin, rauhallinen ja tuttu. Hän tulee puoli yhdeksältä olohuoneisiimme, toivottaa hyvää iltaa ja kertoo, miten maailma makaa.

"Kyllä minut kadullakin tunnistetaan. Usein kysytään, että kuka ne uutiset nyt lukee, kun olet täällä. Viime aikoina on toivoteltu paljon hyviä eläkepäiviä", Polttila kertoo.

Polttila kertoo perineensä Suomen luotettavin -tittelin uutisankkuri Arvi Lindin jäädessä eläkkeelle vuonna 2003. Tänään tiistaina hän lukee Ylen tv-uutiset viimeisen kerran.

Kun Eva Polttila kertoi jäävänsä eläkkeelle ja pitävänsä välivuoden, suomalaisten olohuoneissa kohahdettiin. Mitä se tarkoittaa? Pyrkiikö hän politiikkaan?

"Yritin vain olla hieman vitsikäs. Ajattelin katsoa, miten elämä asettuu uuteen asentoon. Nautin kiireettömistä aamuista, hiljaisuudesta ja siitä, ettei ole enää vuorolistaa, jota seurata", uutisankkuri suunnittelee.

Polttilalle eläke merkitsee vaikkapa sitä, että voi mennä mökille tai teatteriin silloin, kun huvittaa. Politiikkaan hänellä ei ole hinkua.

"Seuraan kiinnostuneena politiikkaa, mutta en haluaisi olla itse mukana. Tässä roolissa olisi hankalaa, jos olisi sitoumuksia sinne tai tänne."

No mutta kenelle Polttilan titteli annetaan? Kenestä tulee seuraava valtakunnan luotettavin?

"Nyt on paljon enemmän uutisia eri kanavilla. Kukaan ei voi ennustaa, kenestä tulisi seuraava. On hyvä, että meillä on monenlaisia ankkureita."

Arvi Lind poistui viimeisestä lähetyksestään valoon. Mitä tekee Polttila?

"Koreografia ei ole vielä valmiina. Katsotaan nyt, miten se menee."

Mutta miten me pärjäämme?

"Varmasti ihan hyvin. Aika aikaansa kutakin. Nähdään jossain muualla sitten", Polttila sanoo ja hymyilee lämpimästi - aivan kuin hän on tehnyt olohuoneissamme vuosikymmenien ajan.

Ilmoita asiavirheestä