Hannu Hyttinen on tyytyväinen mies, ehkä helpottunutkin. Iso pipa, kirja Tampereen murteesta, on koossa. "Tää rojekti on kestäny suunnilleev viistoista vuatta", arvioi Hyttinen.
Iso pipa on siis tampere-suomi suursanakirja. Tamperelaisten perinteisen sanaston lisäksi se sisältää esimerkkilauseita, tunnettujen rakennusten kansanomaisia nimiä sekä neuvoja kaupungissa suunnistamiseen.
Hyttinen tarkentaa, että Tampereen murre ei ole niinkään sanastoa vaan puhetapaa: nuottia, äänenpainoa ja oikeanlaista ärrää. Se on myös elämänasenne.
"Semmone mukava rento meininki, nauretaa ittellekki", Hyttinen luonnehtii.
Tampereen murre on perinteisesti saanut hahmonsa tehtaissa ja tiiviissä naapuristoissa, missä paljasjalkaiset tamperelaiset ja maalta muuttaneet ovat elelleet rinnakkain. Nykyajan yhteisöllisyyttä, murteen kasvualustaa, tarjoavat esimerkiksi urheiluseurat.
"Jääkiakko on täkäläine laji, pikkujätkät ja valmentajat puhuu tamperetta", sanoo Hyttinen.
Murteet ovat maukkaita
Hyttisen ensimmäinen opaskirja Tampereen murteesta oli Pipa päässä rotvallir reunalla, joka ilmestyi vuonna 1995. Vuonna 1999 ilmestyi Musa taskussa pulteriairalla.
Kirjojen lisäksi Hannu Hyttinen on viljellyt Tampereen murretta Aamulehden Moro-liitteen toimittajana. Muitakin murteita hän kuuntelee mielellään.
"Mää tunnen suurta sympatiaa kaikkia murteita kohtaan", sanoo Hyttinen.
Erkki "Jammu" Kanervan kuvittama Iso pipa julkistettiin tiistaina, Tampereen päivänä. Se on järjestyksessä 118. Tampere-seuran kustantama kirja.
Tampere-Seurassa kehuskellaan, että juuri Pipa päässä rotvallir reunalla aloitti Suomessa ennennäkemättömän murrevillityksen. Eri murteiden sanakirjoja on sittemmin julkaistu useita, ja murteilla on kirjoitettu niin sarjakuvia kuin runojakin.
Hyttisen alullepanemaa tai ei, murreharrastus elää ja voi hyvin eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murreseura Krannit julkaisi viime viikolla kirjan Voi tuhannen kertaa, joka sisältää 35 tarinaa eri puolilta maakuntaa.