Kaivosyhtiö Talvivaara kertoi perjantaina, että se on saanut Finanssivalvonnalta poikkeusluvan poiketa tilinpäätöstiedotteen julkistamisaikataulusta.
Yhtiö perusteli poikkeuslupahakemusta meneillään olevan yrityssaneerausprosessin aiheuttamilla aikataulupaineilla.
Talvivaara kertoo julkistavansa tilinpäätöstiedotteen viime vuoden luvuista maaliskuun lopulla eli kuukautta suunniteltua myöhemmin. Tietoa Talvivaaran tilanteesta on kuitenkin luvassa jo aiemmin, sillä yhtiö julkistaa helmikuun lopulla poikkeusluvan edellytyksenä olevan selvityksen.
Selvitys sisältää muun muassa yleiskuvauksen yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellista asemasta.