Tal­vi­vaa­ral­le 100 mil­joo­nan li­sä­pot­ti, Rehn: Kan­nat­ta­val­le kai­vos­toi­min­nal­le edel­ly­tyk­set

Valtio on päättänyt antaa Talvivaaran kaivokselle vielä jatkoajan. Kaivostoimintaa pyörittävälle Terrafamelle on myönnetty uusi 100 miljoonan euron rahoitus.

Terrafamen kaivos Talvivaarassa on ministerin mukaan nyt kannattava.
Terrafamen kaivos Talvivaarassa on ministerin mukaan nyt kannattava.
Kuva: Neuvonen Juha

Valtio on myöntämässä Talvivaaran kaivostoimintaa pyörittävälle Terrafamelle 100 miljoonan euron rahoituksen.

Elinkeinoministeri Olli Rehn sanoo, että tämän hetken tietojen mukaan Talvivaarassa on kaikki edellytykset kannattavalle kaivostoiminnalle.

Tavoitteena on silti kaivostoiminnan myyminen. Terrafame käy parhaillaan neuvotteluja yksityisen rahoituksen saamiseksi. Rehn ei kuitenkaan kerro nimiä, jotta neuvottelut eivät vaikeudu. Valtion myöntämän lisärahoituksen turvin Terrafame voi jatkaa neuvotteluita vuodenvaihteen yli.

– Kaivoksen jatkolla on nyt paremmat lähtökohdat kuin keväällä 2015. Riskit ovat olennaisesti alhaisemmalla tasolla, Rehn sanoi.

Valtion omistama Terrafame on pyörittänyt kaivostoimintaa Sotkamossa keväästä 2015 saakka. Viime keväällä valtio antoi Terrafamelle tämä vuoden loppuun saakka aikaa löytää kaivokselle yksityinen omistaja.

Ministerin mukaan kaivoksen ympäristöturvallisuus on parantunut selvästi Terrafamen omistuksen aikana. Kaivoksella ongelmana olleiden vesien määrä on esimerkiksi saatu puolitettua. Kaivoksella on tällä hetkellä 4,4 miljoonaa kuutiometriä ylimääräistä vettä. Vuosi sitten veden määrä oli noin 10 miljoonaa kuutiota.

– Bioliutos on toiminut odotetulla tavalla tai paremmin, Rehn sanoi.

Bioliuotuksen hyvän toimivuuden ansiosta kaivosalueelta on otettu tämän vuoden aikana yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä vettä tuotannon liuoskiertoon.

Rehnin mukaan myös ylösajo toteutui ennakoitua pienemmillä kustannuksilla.

Metallitehtaan toinen linja otettiin käyttöön lokakuussa 2016, minkä myötä tuotantomäärät nousevat loppuvuoden aikana merkittävästi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä