Tal­vi­vaa­ra vuotaa yhä tu­han­sia kuu­tioi­ta tun­nis­sa - Tarkkaa vuo­to­paik­kaa et­si­tään läpi yön

Talvivaaran kipsisakka-allas vuotaa yhä 5000-6000 kuutiometriä tunnissa.

Kipsisakka-allas vuotaa yhä Talvivaarassa. Tunnissa jätevettä vuotaa 5000-6000 kuutiota. Kaikkiaan vettä on vuotanut kipsisakka-altaasta yli 200 000 kuutiota.

Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoi maanantai-iltana, että tarkkaa vuotokohtaa ei ole vieläkään löydetty. 

"Töitä jatketaan läpi yön. Vuoto on paikannettu altaan ykköslohkolle, mutta siinäkin on sen verran pinta-alaa, että tutkiminen kestää."

Tarkan vuotopaikan etsimiseen käytetään kaikuluotainta, vedenalaisia kameraa ja virtausmittaria.

Ely-keskus: Vuotomäärä voi tuplaantua

Kainuun ely-keskus arvioi, ettei vesi mahdu käytettävissä oleviin varoaltaisiin. Riskinä on, että vuotomäärä voi vielä tuplaantua.

Talvivaara onkin aloittanut neljännen varoallaspadon rakentamisen siltä varalta, ettei vesi mahdu altaisiin.

"Maanrakennustöitä tehdään ympäri vuorokauden", Nissinen sanoo.

Yksi vuotokohta, vesi virtaa kahteen suuntaan

Kipsisakka-altaassa yksi vuotopaikka, josta vesi virtaa kahteen suuntaan. Pääosa vuodosta suuntautuu etelään, jonne vesi toistaiseksi varastoidaan.

Maanantaina paljastui, että pienempi osa vuodosta purkautuu pohjoisen suuntaan, jonne ei ole ollut järjestettynä vesien varastointia, vaan vettä on päässyt jälkikäsittely-yksikön ohi alapuolisiin vesistöihin, lähinnä Salmiseen ja Kalliojärveen.

Olli-Pekka Nissinen kertoo, että ympäristöön valuvan ylivuodon ohjaamiseksi on tehty maanantaina junaradan alittava rumpu, jonka kautta vesi kulkee kaivoksen pohjoisille jälkikäsittely-yksiköille.

Siellä veteen syötetään kalkkimaitoa luontoon päätyvän veden laadun neutraloimiseksi.

Ensimmäinen yritys tukkia vuoto ei onnistunut

Vuoto johtuu kipsisakka-altaan rikkoontuneesta muovikalvosta.

Talvivaaran mukaan vuotokohta voidaan tukkia vuorivillalla ja syöttämällä irtobentoniittia vuotokohtaan tai pelkästään bentoniittimatolla. Bentoniitti on eristerakenteissa käytettyä erityistä savea, joka turpoaa nesteen vaikutuksesta.

Vuodon tukkimisen jälkeen allasta tyhjennetään, jotta vuotokohta päästään paikkaamaan uudella kalvorakenteella.

Vuotoa yritettiin tukkia jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä vuorivillalla, mutta yritys ei onnistunut.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä