Olin koulussa, kun tuli naapurin isäntä sanomaan, että koulu on lopetettava, että sota on syttynyt rajallamme ja tänne tulee evakoita Kuusamosta niin kuin tulikin meidän koulullemme asumaan. Tämä oli melkein shokki meille koululaisille jotka kyynelsilmissä kotiin talsittiin ja kerroimme kotona tapahtuman sataan?? ??? nyt tällä hetkellä. Meille annettiin sukkavillalankaa josta saimme kutoa sotilaille sukkia, lapasia, päähineitä, että ne siellä tarkeni kaiken keskellä Karjalan korvessa kovan pakkasen kourissa. Vihollista vastaan taistella aatokset eivät olleet varmaan ???. Kylä tyhjeni nuorista miehistä, tuntui kuin puolet väestä olisi kadonnut tuntemattomuuteen niin surullista se oli elämä meillä. Minunkin veljeni sinne joutui vain tulihan kuitenkin, tuntui kuin millään ei olisi mitään merkitystä. Sitten alettiin pitää ompeluiltoja taloissa joissa kehrättiin, kudottiin sotilaille sinne jonnekin lämmikettä. Tämä vähän virkisti mieltä kun sai auttaa tällä muotoa. Kun alkoi lentää pommikoneita Oulua kohti ne lensi meidänkin pienen kotimme yli aina kauniina kuutamoiltana, tämä sävähdytti hereille ja rukous nousi rintaan, että Taivaan isä katsoisi meidän kaikkien päälle, ettei kellekään pahaa tapahtuisi Oulussa eikä missään, ei sotatantereella. Tämä oli kauheinta mitä lapsena kokea saattoi, kun sai tietoja, moni tuttu oli saanut antaa nuoren elämänsä maamme puolesta. Sehän oli surullista omaisille kun se tuntui meidänkin sydämessä. Sotahan loppui sitten, niin pääsi kuusamolaiset kotiinsa sekä me jatkamaan koulua.
Lukijalta