Löysin Kalevan vanhan lehtileikkeen, ehkä 1950-luvun lopulta. Hiihtelimme silloin partiolippukunta Potna-Pekkojen kanssa Ahmaksen asemalta Rokualle, Heikki Ruskon suunnistaessa. Umpihangessa.
Olimme saapuneet Oulusta lättähatulla. Olimme saaneet elää ilman kännyköitä ja televisiota. Ei tarvinnut hakea äppiä tai superalennuksia.
Meillä oli mukana kuivamuona, maitopulveri ja perunoita. Tilley-lamppu, valopetrolia ja lamppuun varasukkia. Sähköä ei ollut. Maja, johon majoituimme, oli kai Åströmin omistama. Nyt siitä on jäljellä yksi nurkkapylväs.
Hiljaisuus ja hämäryys olivat rikkomattomia. Ei katuvaloja, ei naapureita, joiden ikkunoista oli näkynyt valonsäteitä. Olimme onnellisia. Vesi saatiin avannosta Syväjärvestä.
Halkoja oli vähän. Pekka Hauru hiihteli Kylmäläkyläntien varteen ja sai puhuttua halkokuoman, joka tuotiin hevosella.
Hiihtelimme Pookinvaaralle. Ja laskimme alas Syvyyden kaivoon. Nurin mentiin.
Hiihtokilpailuja toki pidettiin. Muistan kaksi nimeä: Santeri Löllö, Juuan jänne, ja Tomi Alatalo. ”Kilpailutoimisto” sijaitsi Syväjärven ja Lianjärven kannaksen länsipuolella parakissa.
Tie puhkaistiin Caterpillarilla, koska Ahmaksella ei ollut traktoreita. Autoja puskettiin miesvoimin. Mäkikilpailutkin järjestettiin. Hyppääjien kädet kävivät kuin tuulimyllyn siivet.
Majaamme vastapäätä Lianjärven rannalla olevaa pientä taloa kutsuttiin Lian torpaksi. Kävin sieltä maitoa kysymässä. Sain ehkä pari litraa. Lehmä on pitänyt lypsää käsilypsyllä öljylampun valossa. Rehu on ehkä tuotu Ahmakselta hevosella. Miten lie käyty kaupassa. Talvella hiihtämällä, kesällä jalan. Kerralla useamman viikon tarpeet. Ahmaksen kyläseurasta kerrottiin, että joku asuvista olisi hengissä.
Jorma Hemmi
Virolahti