Matti Vaaran, 53, yhdistelmäajoneuvo on tuttu näky Ylivieskan ja Jyväskylän välisillä tieosuuksilla. Yli 30 vuoden uran rekkakuskina tehnyt Vaara ansaitsee leipäänsä silloin, kun muut nukkuvat. Vaaran yötyöstä ei puutu vaaroja.
"Monet muut asiat maailmassa kehittyvät, mutta teiden kunto vain rappeutuu."
Huippuammattilaista on helppo uskoa, kun Vaara kääntää rattia Haapajärven ABC:n kohdalla. Pimeydessä odottaa Pihtiputaalle vievä Elämäjärventie.
30 tonnin lastissa oleva kulkupeli tärisee kapealla ja huonokuntoisella kantatiellä kohtuuttomasti. Samalla maallikon mieleen pulpahtaa tyly fakta: joka vuosi Suomessa kaatuu noin 200 yhdistelmäajoneuvoa.
"Pahimmillaan tämä tieosuus on kuin perunapelto. Uria ja halkeamia riittää", Vaara huomauttaa.
Tällä kertaa Elämäjärventie on ajettavassa - siis ei hyvässä tai erinomaisessa - kunnossa. "Hiljattain keli oli niin huono, että kiersin Pihtiputaalle suosiolla Pyhäsalmen kautta. Lisälenkkiä tuli 25 kilometriä per sivu."
Muutama kilometri ennen nelostien risteystä ylittyy maakuntaraja. Rekkakuskien kielessä rajavyöhykettä kutsutaan "ei kenenkään maaksi".
"Ai, miksi? Välillä tuntuu, että tienhoidon kanssa on vähän niin ja näin."
Vaaran piikki lentää Oulun ja Keski-Suomen tiepiirien suuntaan.
Matka taittuu kuivalla nelostiellä vain hetken, kunnes alkaa tapahtua. Puskurissa väijyy henkilöauto. Kuski kiihdyttää edesvastuuttomaan ohitukseen keltaisesta viivasta ja alkavasta ylämäestä huolimatta.
Vaara höllää kuuliaisesti kaasua ja huokaa syvään. Tilanne on tuttu. Liian tuttu.
"Mitä sitten, jos tuolta olisi tullut samanlainen kaheli vastaan?"
Oman lukunsa muodostavat tienkäyttäjät, jotka päättävät päivänsä oman käden kautta ja ajavat suoraan rekan alle. Aihe on arka.
"Uralleni mahtuu yksi tällainen tapaus. Kantti tosin loppui kesken ja kaveri törmäsi lopulta siltarumpuun", Vaara mainitsee.
Rekkakuskin ammatti ei ole kaikista kiitollisin. Haukkuja tulee aina, kiitoksia hyvin tehdystä työstä harvoin - jos koskaan.
Suomessa tilastoidaan vuosittain noin 90 000 erilaista liikenneonnettomuutta. Raskasta kalustoa ajavien piikkiin turmista menee alle kymmenen prosenttia.
Silti suuri yleisö muistaa vain suurimmat otsikot. Kello 22.54 Vaaran yhdistelmäajoneuvo ohittaa Konginkankaan onnettomuuspaikan.
"Ajoin tästä ohi vain 20 minuuttia ennen törmäystä. Turmarekka tuli minua vastaan", Vaara muistaa.
Vaara asettelee sanansa huolellisesti. Olemus on tyyni, vaikka mielessä myllertää.
"Samanlainen rysäys voi sattua uudestaan. Tiessä on yhä painauma, jolle ei ole tehty onnettomuuden jälkeen yhtään mitään."
Jopa päätiellä olosuhteet vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen. "Asvaltti voi hetkessä vaihtua peilikirkkaaseen jäähän", Vaara ihmettelee.
Jyväskylässä Vaara vaihtaa kuormia toisen kuljettajan kanssa ja kääntää Volvon keulan kohti Ylivieskaa. Torstain vastaisena yönä nelostiellä on väljää.
"Viikonloppuöisin vaarallisten ohitusten määrä kasvaa. Nuorilla on kiire menoihinsa."
Samaan hengenvetoon Vaara myöntää, että myös rekkakuskien toiminnassa on parannettavaa.
"Meitä on moneen lähtöön. Syytä on sysissä ja sepissä", ylivieskalainen muotoilee, kun moottoritien toiselta kaistalta tykittää ohi yhdistelmäajoneuvo.
"Ylinopeutta ajoiÊ6;"
Autojen tekninen kehitys on ollut huimaa. Kun samaan yhtälöön lisätään kuljettajien ainainen kiire alati kiristyvine aikatauluineen, puhutaan vakavasta asiasta. Tekniikka ei voi koskaan korvata tervettä järkeä.
"Toisinaan perävaunu on jo liian raskas vetäjään nähden. Vetäjän pitäisi viedä vaunua eikä päinvastoin", Vaara korostaa.
Pian Vaara painaa vilkun päälle. Edessä avautuu Elämäjärventie. Ongelmia ei ilmene, vaikka tärinä on kovaa: konkarikuljettaja vie yhdistelmää yhtä varmasti kuin tv-tähti Marko Keränen tanssipartnereitaan.
Neljän aikaan Vaara kurvaa Vähälän terminaalin pihaan.
"Kyllä me kaikki tuonne maanteille sovimme, kun vain yhteisymmärrys pelaa", Vaara sanoo ja aloittaa lastinsa purkamisen.
Seuraavana yönä edessä on sama ruljanssi - kelistä, Elämäjärventiestä ja kaistapäistä huolimatta.