Niinhän se on, että elämän pienistä asioista nousee monesti elämää suurempi haloo.
Puhutaan nyt lumesta.
Pitkä alkutalvi lunta on odotettu. Tuomaan valoa loskan keskelle ja mahdollistamaan talven riemut.
Nyt kun sitä on, ei mene päivääkään etteikö joku saa lumesta kohtausta. Liikaa, liian vähän, väärässä paikassa, väärään aikaan, liian kevyttä, liian raskasta, likaista, liukasta.
Lunta on täällä pohjolassa talvisin aina. Kasvihuoneilmiöstä lämpöaaltoineen kyllä puhutaan ja huhutaan, mutta lunta tulee Oulun seudulle joka vuosi johonkin aikaan enemmän tai vähemmän. Vuosi toisensa jälkeen.
Silti lumen kanssa ei vain opita elämään.
Ei koskaan.
Mennyt viikko on ollut Oulun seudulla tämän talven lumisin, ja siksi kauhein. Ensimmäiset hyperventiloivat lumen vuoksi jo puolivälissä viikkoa. Keskiviikkona lunta tuli niin, että pyöräteillä pääsi paremmin eteenpäin hiihtämällä kuin kävelemällä.
Ajoradoista tuli hetkessä kumpareikkoja, mikä nostatti oululaisautoilijoiden muutenkin niin ”korkealla” olevaa mielialaa.
Perjantaina lunta kertyi jälleen kasapäin. Liikenteeseen ilmestyi autoiksi joten kuten tunnistettavia, pöriseviä lumipalleroita. Linja-autokatokset täyttyivät lumesta ja pyöräteillä tarvottiin taas parikymmensenttisessä kinoksessa menopelejä taluttaen. Luontoa uhmaavien kulkijoiden punoittavat kasvot juuri ja juuri näkyivät tiukasti solmittujen huppujen sisältä.
Talvi ei yllätä, lumi ei yllätä, sanovat kunnossapitäjät yhteen ääneen. Mutta miten on mahdollista, että kaupungissa pitää raahustaa keskellä kinoksia heti, kun lumisateet alkavat?
Talvikunnossapidosta vastaavat eri tahot eri puolilla kaupunkia. Näyttää siltä, että on aivan sama kuka minkäkin alueen hoitaa, sillä ainakin osittain homma jää aina puolitiehen.
Kalustoakaan ei ole tarpeeksi, aivan kuten Oulun kaupungin teknisen liikelaitoksen työpäällikkö Ilmari Kyllönen sanoi Kalevan jutussa perjantaina 9. tammikuuta. Tiehöyliä on kuulemma vain kolme eikä niillä ehditä poistamaan teille kertynyttä pollannetta riittävän ripeästi. Toisaalta tiehöylät riittävät Kyllösen mukaan ”normaali talvena” aivan hyvin.
Mikä normaali talvi? Milloin sellainen on viimeksi eletty? Liekö sellaista olemassakaan. Lunta on aina joko liikaa tai liian vähän.
Lumeen ei liity mitään ”normaalia”, niin kuin ei talveen yleensäkään.
Ei mene hyvin niilläkään, jotka yrittävät nauttia lumesta hiihtoharrastuksen myötä. Laduilla melkein tapellaan hiihtäjien ja kävelijöiden kesken.
Kävelijät niin tykkäävät, kun metsiin on aurattu leveät, kovat paanat. Hiihtäjätkin tykkäävät, mutta eivät siitä, että paanoilla kävellään. On ikävää suihkia kapeilla sivakoilla tallustelijoiden jättämissä koloissa.
Haloo on noussut ilmeisesti muutamista asuntoalueiden lähimetsissä tallustelevista uhmaajista. Syrjempänä hiihtelijä saa kyllä liidellä laduilla ihan ilman kengän jättämiä monttuja.
Lumi viilentää monilta myös naapuruussuhteet. Naapuri voi lykkiä pihansa lumet juuri niin väärään paikkaan kuin vain olla voi. Eikä sitä kasaa tahdo sulattaa mikään. Ei edes kesä eikä rauhaa hierova kutsu takapihakahveille.
Oi, ihana talvi, mitä olisimme ilman sitä! Meillä ei olisi puhuttavaa, ei murehdittavaa, ei kaunaista ajateltavaa. Me emme voisi haukkua kaupungin saamattomuutta, olla kateellisia naapurin hienolle lumilingolle, hiihtäjille ja niille, jotka matkustavat pitkiksi ajoiksi kauas pois.
Talvea voimme syyttää, kun autot lipsuvat ojaan, lapset sairastuvat räkätautiin ja myöhästymme töistä.
Oi, ihana talvi. Et pettänyt nytkään. Tulit taas – ja yllätit.