Ta­le­ba­ne­ja lapsena paennut Aziza Hos­sai­ni uskoo Af­ga­nis­ta­nin toivon olevan nai­sis­sa – "Valta ollut monta vuotta miesten käsissä ja näh­dään, missä ti­lan­tees­sa maa on"

Oikeustulkkina Suomessa työskentelevä Aziza Hossaini suhtautuu epäillen talebanien lupauksiin kunnioittaa naisten oikeuksia. Hän ihmettelee, mitä tapahtui Yhdysvaltojen lupaukselle parantaa kansan oloja.

Aziza Hossainin mielestä on tärkeää, että länsimaiden päättäjät ja media seuraavat tarkasti Afganistanin ihmisoikeustilannetta.
Aziza Hossainin mielestä on tärkeää, että länsimaiden päättäjät ja media seuraavat tarkasti Afganistanin ihmisoikeustilannetta.
Kuva: Mauri Ratilainen

Aziza Hossaini antaa toimittajalle kuultavaksi ääninauhan, jossa suomea puhuva nainen puhuu ensin hätääntyneesti, minkä jälkeen nauhalta kuuluu aseen laukauksia. Sitten nauha katkeaa.

Hossainin tietojen mukaan nauha äänitettiin Kabulin lentokentän lähellä tiistaina.

Seuraavana päivänä Hossaini kertoo, että aseellisen selkkauksen keskelle joutuneen henkilön sukulaisen mukaan nainen selviytyi tilanteesta ilman fyysisiä vammoja.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä