Tak­ku­la: Jäät­teen­mä­ki muutti pöy­tä­kir­jaa

Keskustan varapuheenjohtaja Hannu Takkula kertoo pyytäneensä puolueen työvaliokunnan pöytäkirjasta kopion itselleen mahdollisia poliisikuulusteluja varten, koska selitykset muuttuivat Irak-kohun edetessä.

Keskustan varapuheenjohtaja Hannu Takkula kertoo pyytäneensä puolueen työvaliokunnan pöytäkirjasta kopion itselleen mahdollisia poliisikuulusteluja varten, koska selitykset muuttuivat Irak-kohun edetessä.

Takkula joutuikin Irak-vuotojutun takia rikospoliisin kuultavaksi todistajana kesällä. Kuulustelujen sisällöstä hän vaikenee, mutta perustelee pöytäkirjapyyntöään näin: "Ennen kaikkea halusin varmistua siitä, että jos asia johtaa omalta osaltani poliisikuulusteluun, niin kuin tapahtuikin, etten pääty syytetyksi mahdollisen rikoksen peittelystä."

Takkula, joka palasi kielikurssilta Englannista lauantaina Suomeen, on myös kirjoittanut keskustan järjestöväelle kirjeen, jossa valottaa tarkemmin osuuttaan puolueen pöytäkirjajupakkaan. "Nyt minulla on mahdollisuus puhua näistä asioista, kun kuulustelut ovat ohi", hän toteaa.

Takkula korostaa pyytäneensä pöytäkirjaa, koska ei halunnut valehdella eikä olla muistamaton kaikille niille tahoille, jotka häneltä kysyivät ja kuulustelivat asiasta. "Jos valehdellen pitää osoittaa lojaalisuutta tai näytellä muistamatonta, silloin mielestäni ollaan hakoteillä", hän lisää.

Takkulan mukaan hän ei tiedä, kuinka moni keskustassa tiesi, että puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki oli saanut Irak-tietonsa presidentin neuvonantajana toimineelta Martti Manniselta. Itse hän sanoo kuulleensa "presidentti-instituution sotkeutumisesta" keskustan vaalityöhön maalis-huhtikuun vaihteessa. Pöytäkirjakopion Takkula pyysi toukokuun lopulla.

Takkulasta on täysin väärin väittää, että keskustan työvaliokunnan pöytäkirja olisi jollakin tavoin ollut vaikuttamassa Anneli Jäätteenmäen eroon. Takkula korostaa, että Jäätteenmäki oli itse korjannut pöytäkirjaa. Hän lisää, ettei tiedä, miksi Jäätteenmäki näin teki.

Takkula sanoo pelänneensä, että muuttuneiden selitysten jälkeen mahdollisesti myös maaliskuun 7. päivänä pidetyn työvaliokunnan kokouksen pöytäkirjaa muuteltaisiin. Nytkään pöytäkirjaa ei Takkulan mukaan tarkistettu normaaliin tapaan seuraavassa kokouksessa. Jäätteenmäki teki korjaukset yksin kolme viikkoa myöhemmin (28. maaliskuuta), hyväksyi ja allekirjoitti samalla pöytäkirjan. Sen jälkeen sitä pidettiin lukitussa kassakaapissa, Takkula kertoo.

Hänen mukaansa pöytäkirjaa ei jaettu sihteerin allekirjoittamana puoluehallituksen jäsenille jo 18. maaliskuuta, vaikka näin keskustan jäsenverkostolle lähetetyssä kirjeessä väitettiin.

Takkula itse otti pöytäkirjan saatuaan siitä kaksi kopiota "jakaakseen asian kahden luotetun keskustelukumppanin kanssa oman todistuksensa vahvistamiseksi". Hän ei halua kertoa kumppaneiden nimiä, sillä Takkulan mukaan tällä ei ole itse asian kanssa mitään merkitystä.



Lisäkopiot omaksi
todistuskappaleeksi


Kopioiden avulla Takkula kertoo halunneensa varmistaa sen, ettei hänen pöytäkirjaansa väitettäisi vääräksi. Hän huomauttaa, että koska pöytäkirjalla ei ollut mitään virallista statusta, ei sen muuttaminenkaan "uutta muistikuvaa" vastaavaksi olisi ollut mahdotonta, etenkään kun pöytäkirjaa ei oltu tarkistettu yhdessä.

Takkula muistuttaa, että pöytäkirjan tultua julkisuuteen Jäätteenmäki kiisti sen olemassaolon ja oikeellisuuden. Allekirjoituksen väitettiin olevan sihteerin käsialaa. "Ajatelkaapa osaani poliisikuulusteluissa, jos tämä olisi jäänyt niin sanotuksi viralliseksi totuudeksi. Minun olisi silloin ehkä väitetty väärentäneen tai muunnelleen pöytäkirjaa", Takkula toteaa.



Pöytäkirja
pelasti puolueen


Takkulan mielestä pöytäkirjan julkitulo pelasti puolueen, vaikka se on harmillisesti sekoitettu ulkoministeriön Irak-vuotoon, joka on täysin eri asia.

"Jopa se, että pöytäkirja olisi tullut julki viikkoa myöhemmin, olisi voinut olla kohtalokasta puolueelle. Olisi ollut katastrofi, jos kuulusteluissa olisi puhuttu kahdesta korvasta tai briefing-papereista, kun pöytäkirjassa lukee asiapapereista", Takkula huomauttaa. Tällä hän viittaa Jäättenmäen puheisiin kahdesta korvasta.

Hänen mukaansa vahingossa julkisuuteen tulleet tiedot pöytäkirjan sisällöstä auttoivat totuudessa pysymisessä.



Keskustan syytä
pyytää anteeksi


"Onhan tämä ollut melko arvoton näytelmä kaikkien kannalta, erityisesti puolueen. Toisaalta se kertoo karulla tavalla meidän poliitikkojen suhteesta valtaan", Takkula luonnehtii pääministerin vaihtumiseen ja nyt syyteharkintaan edennyttä Irak-skandaalia.

Oman varapuheenjohtajan paikkansa Takkula kertoo olevansa valmis laittamaan lokakuun ylimääräisessä puoluekokouksessa luottamusmittaukseen.

"Katson, että puoluekokousväellä pitää olla mahdollisuus arvioida oikeuskäsitykseni ja toimintani. On nimittäin niin, että jatkossakaan en tule hyväksymään minkäänlaista totuuden peittelyä puolueen toiminnassa. Mikäli periaatteeni on este varapuheenjohtajana jatkamiselle, olen valmis tekemään tilaa muille, sillä arvoistani ja periaatteistani en ole valmis luopumaan", Takkula sanoo.

Keskustan pitäisi Takkulan mielestä pyytää äänestäjiltä anteeksi presidentti-instituution sotkemista puolueen vaalikampanjaan. Takkula korostaa, että hän ei hyväksy väärien tai kyseenalaisten keinojen käyttöä vaalityössä, vaan kampanjan on oltava kaikilta osin avointa ja läpinäkyvää.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä