Kalevan päätoimittaja suositteli kolumnissaan (16.12.) eräälle kansanedustajalle muutamia kirjoja luettavaksi, ja ymmärryksen lisäämiseksi siitä, miten ihmiset ja kansakunnat ovat muuttuneet jalompaan suuntaan runsaassa 70 vuodessa, ainakin Euroopan unionissa.
Kirjojen takaamasta ymmärryksestä minullakin on omakohtaisia kokemuksia, myös yksi hikinen ja känsäinen. Kaivoimme (5–6 koulupoikaa) kesän 1962 vesijohtokaivantoja tuntipalkalla 8-tuntisia työpäiviä. Ammattikaivajat kaivoivat urakalla ja mekin pyysimme päiväurakkaa, koska sattui kohdalle houkutteleva pätkä helppokaivuista hiekkamaata eräällä talohaaralla. Uskoimme voittavamme ainakin tunnin tai pari vapaa-aikaa iltapäivällä.
Puolentoista metrin syvyydessä tuli vastaan niin tiukka ja kuiva savi, ettei siitä saanut lapiopistoa kuin vuolemalla. Työn pitkittyessä pystysuorat hiekkaseinämät alkoivat kuivuessaan vyöryä kaivantoon tuoden lisää lapioitavaa. Saimme urakkamme valmiiksi vasta iltamyöhällä, kymmentä käydessä.
Ammattikaivajat nauroivat ja irvailivat meille seuraavana aamuna: ”Miten ne pojat tekivät noin huonon urakan, vaikka ovat lukeneet ihan kirjoja? Emme me ole koskaan tehneet noin huonoa urakkaa, vaikka olemme lukeneet vain sanomalehtiä!”
Olisin syksyllä halunnut jäädä noiden viisaiden miesten oppipojaksi kunnallisen keskikoulun rakennustyömaalle. Mutta kun äitinikin kannusti, että pääsee virkamiespuolelle, jos lukee keskikoulun kirjat loppuun.
Ihmiskunnan nopea kehitys suopeudessa ja laupeudessa toisiaan kohtaan vain muutamissa vuosikymmenissä saattaa herättää hämmennystä hurskaissa sieluissa. Tiedemiesten mukaan kehitys on tähän saakka tarvinnut pitkiä ajanjaksoja ja miljardeja vuosia. Ja ihminen kai lienee evoluution luomuksista kaikkein hitain kehittymään?
Äitini muisti toistaa: ”Ei omena puusta kauas putoa”, mikä tarkemmin ajateltuna vivahtaa teologialle.
Mutta varsinaisen teologisen pommin sain niskaani 40 vuotta sitten, kun kerroin äidilleni saamastani kutsusta perunkirjoitukseen: ”Eikö niistä piruista päässyt vieläkään eroon!” Isäni kuolemasta oli kulunut silloin liki 30 vuotta, niin väkisinhän siinä tuli jo mieleen elämä kuoleman jälkeen.
Ellei päätoimittaja olisi rohkaissut kirjoittamalla, että ”suoraan puhuminen ei ole pahaksi”, olisin jättänyt kertomatta. Mutta en minä kaikkea ilkeyttäni halua muutenkaan omaan piikkiini pistää, jos on lupa uskoa luomiseen ja sitä seuranneeseen ihmisen lankeemukseen, jonka seurauksena ensimmäisen avioparin esikoinen oli jo valmis murhamies.
Raamatun kirjoitusten perusteella rohkenen sanoa, että tappamisen loppuminen maailmasta on yhtä typerää toiveajattelua kuin erään entisen kaupunginjohtajan mietelause: ”Maanviljelys on auringonlaskun elinkeino.”
Pentti A.K. Hukkanen
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.