Olen käsittänyt sinfoniaorkestereiden ensisijaiseksi tehtäväksi palvella ns. klassisen musiikin kuuntelijoita järjestämällä konsertteja toiminta-alueensa väestölle, joka on yleensä orkesterin kotikaupunki ympäröivine seutuineen. Oulu Sinfonian kohdalla toiminta-alue on (tai voisi olla) poikkeuksellisen laaja käsittäen Oulun läänin ja jopa koko Pohjois-Suomen.
Klassista musiikkia pidetään tavallisesti korkeakulttuurisena taidemusiikkina. Musiikki koostuu valtavasta määrästä satojen vuosien aikana luotua orkesteri-, soolosoitin- ja laulumusiikkia – sekä tietysti myös modernista, omana aikanamme eri kokoonpanoille sävelletyistä teoksista.
Elämme aikaa, jona perinteiset taiteen rajat pirstoutuvat – ja niitä innokkaasti pirstotaan. Joskus tuntuu, että kaikki julkisuuskynnyksen ylittävä (esittävä ja esille pantu) määritellään taiteeksi. Kaikki liukenee elämyspuuroksi, ja ihmisten aikaansaannokset saviruukkulöydöistä akankantokisoihin ovat vähintäänkin kulttuurin ilmentymiä. Kun taidetta ja viihdettä ei pystytä/haluta ilmiöinä arvottamaan omissa kategorioissaan, on helpointa tarjota kaikkea taiteena! Onko tämäkin jonkinlaista demokratisoitumiskehitystä?
Vuosikymmenten saatossa on esimerkiksi klassisen musiikin osa julkisuudessa selvästi kaventunut. Hyvän esimerkin tarjoaa valtakunnan päälehden Helsingin Sanomien kulttuurisivujen uutisointi. 1980-luvulla puolen sivun ja sivunkin (broadsheet-koko) artikkelit ja konserttiarvioinnit olivat tavallisia. Nykyisin vastaava uutisointi on kutistunut kahden palstan kommenteiksi musiikkimonimuotoisuuksien ilmiöiden kustannuksella.
Ainakin Oulussa on viime vuosina myös sinfoniaorkesterin kausiohjelma laajentunut silmiinpistävästi viihdemusiikin suuntaan, perinteisen kausiohjelmiston silti pitäytyessä "perinteisenä" ilahduttamassa ainakin kausiasiakkaitaan. Ohjelmistoon on tullut sinfoniaorkesterille sovitettua pop-, rock- ja elokuvamusiikkia. Varmaankin näiden uusien spektaakkeleiden ensisijaiset tavoitteet ovat laajentaa ja nuorentaa konserttien asiakaskuntaa ja paikata Oulu Sinfonian taloutta.
Uusia aluevaltauksia on pidetty myös orkesteritoiminnan uudistamisena, mikä tuntuu jokseenkin kyseenalaiselta motiivilta – kuten sekin, että sinfoniset sovitukset antaisivat uutta arvovaltaa ja lisäarvoa kevyelle musiikille.
Kaikki orkesterit Suomessa eivät ole kuitenkaan tälle voimavarojensa hajottamisen tielle lähteneet. Monet orkesterit näyttävät keskittyvän perinteisen klassisen musiikin tuottamiseen ja teosten haastavaan tulkitsemiseen yhteistyössä alueensa muiden toimijoiden kanssa. Tällainen linja ei sulje teosharvinaisuuksien ja uuden kokeilevan musiikin esittämistä, vaan rikastuttaa sitä.
Jokainen Oulu Sinfonian kausikonserttien ja kirkkojen kirkkomusiikkiteosten esityksissä kävijä on nähnyt, miten runsaasti kuulijoiden joukossa on nuorta väkeä. Nuoret etsivät perinteisestä klassisesta musiikista samoja elämyksiä kuin varttuneempikin väki. Ei tarvita suurten klassikoiden efektihakuisia popularisointeja, jota sitäkin ainakin takavuosina viihteen mestarit tarjoilivat.
Vaikka aikamme konserttivieras ei aina olisikaan musiikin ammattilainen, hän kyllä aistii musiikin hyvän laadun ja nauttii siitä. Laatu välittyy myös yhteisöllisyyskokemuksen ja kaikkein tärkeimmän, asialleen omistautuneiden musiikin esittäjien kautta.
Oulu Sinfoniasta voimme olla ylpeitä ja kulttuurikaupunkina meidän tulisi toimia paljon tehokkaammin tämän "puolen Suomen sinfoniaorkesterin" menestyksen eteen. Mutta sepä onkin toinen juttu.
Leo Härkönen
Oulu Sinfonian kausiasiakas
Oulunsalo
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.