Päihdeongelmat: Heidi joi itsensä niin hir­veään kän­niin, että heräsi Oulun sel­viä­mis­ase­mal­ta

Ruka: Toi­mi­tus­joh­ta­ja Antti Kärävä kerää tois­ten­kin koi­ran­ka­kat, koska se on hänestä hyvää joh­ta­mis­ta

Koti: Re­mont­ti­koh­det­ta etsinyt perhe löy­si­kin vasta val­mis­tu­neen kodin Kem­pe­lees­tä

Mainos: Tilaa Kaleva tästä

Tä­hys­tä­jän Voi­ma­vau­nu kiiltää edel­leen

Tämän kesän ensimmäinen Wiikon mobiili on Studebaker Commander vuodelta 1929. Auton ensimmäinen omistaja oli Kirjapaino Oy Kaleva. Studebakerin pitkäaikaisin käyttäjä oli toimitusjohtaja K.A. Korkeakivi.

Wiikon mobiili on Auto-Kalevan kesäsarja, jossa esitellään Oulun Automuseossa esillä olevia mielenkiintoisia historiallisia automalleja.

Tämän kesän ensimmäinen Wiikon mobiili on Studebaker Commander vuodelta 1929. Auton ensimmäinen omistaja oli Kirjapaino Oy Kaleva. Studebakerin pitkäaikaisin käyttäjä oli toimitusjohtaja K.A. Korkeakivi. Hänen poikansa, niin ikään Kalevan toimitusjohtajana pitkään ollut Aaro Korkeakivi muisteli autoa näin vuonna 1998.

"Autoa käytettiin vain kesäisin. Talvisin sitä pidettiin rantamakasiinissa talviteloilla. Muistan että isäni ajellessa sillä Oulujoelle, jo neljänkympin tuntinopeus tuntui kovalta vauhdilta sen ajan teillä. Tuskin sillä kuuttakymppiä lujempaa ajettiinkaan."

Myöhemmin Aaro Korkeakivi pääsi itsekin Studebakerin rattiin. Ennen toimitusjohtajaksi tuloaan hän kiersi autolla maakuntaa tapaamassa lehden asiamiehiä.



Vankkureista se lähti


Veljekset Henry ja Clem Studebaker aloittivat vaunuseppinä Indianassa vuonna 1852. Hevosvankkureilla oli tuolloin paljon kysyntää ja veljesten perustama Studebaker-yhtiö sai suuria tilauksia muun muassa armeijalta.

Autojen rakentelu alkoi lähinnä korien alihankkijana. Vuonna 1902 valmistui Studebakerin oma sähköauto. Erilaisten kokeilujen jälkeen vuonna 1913 Studebaker alkoi valmistaa omaa, polttomoottorilla toimivaa autoa. Ensi kertaa auton kaikki osat valmistettiin omassa tehtaassa.

Vuosisadan alkupuolella autojen valmistajia oli runsaasti ja niinpä rakenteet autoissa olivat se myötä moninaiset. Studebaker kehitti vuonna 1913 sivuventtiilein varustetun yksilohkomoottorin. Tämän moottorityypin mahdollisti uusi valutekniikka, jossa sylinterit ja kampikammio oli valettu yhdeksi kappaleeksi.



Edistyksestä tuhoon


Studebaker oli muutoinkin edelläkävijä autojen valmistuksessa. Vuonna 1925 tehdas otti käyttöön autoissa nelipyöräjarrut, jotka olivat hydraulisesti tehostetut. Vuonna 1929 tehtaalle valmistui autojen koeajorata. Autojen luotettavuutta testattiin ajamalla 25000 mailia 25000 minuutissa, joka vastaa 96.54 km/h keskinopeutta.

Vuoden 1929 mallistossa oli kaksi kuusisylinteristä autoa, Dictator ja Commander. Commander maksoi silloin 1945 dollaria.

Studebaker eli kukoistustaan 1900-luvun alkupuoliskon. Vuonna 1950 valmistettiin yli 300 000 autoa, joka jäikin sitten yhtiön parhaaksi vuodeksi. Sitten alkoi tuhoisa alamäki. Vuonna 1954 Studebaker yhdistettiin Packardin autotehtaaseen, mutta kahden köyhän liitolle kävi huonosti. Packard tehtaili omia mallejaan vielä parin vuoden ajan, mutta kahden viimeisen vuoden mallit olivat Studebakerin pohjalta valmistettuja niin sanottuja Packarbakereita. Studebaker teki viimeisen pelastusyrityksen siirtämällä tuotannon Kanadaan. Hamiltoniin perustettu tehdas suljettiin lopullisesti maaliskuussa 1966.



Tähystäjä ja Voimavaunu


Esiteltävällä yksilöllä on oma nimensäkin: Voimavaunu. Ilmeisesti nimen keksi toimittaja Ilkka Niemelä, eli Kalevan nimimerkki Tähystäjä. Niemelä oli Aaro Korkeakiven mukana asiamiesmatkoilla ja jututti syrjäseutujen asukkaita. Keräämistään tarinoista Niemelä kirjoitti kirjoitussarjaa Voimavaunulla syrjäkyliä ja vähän rintamaitakin.

25 vuoden käytön jälkeen Voimavaunu myytiin autonkuljettaja Urpo Pehkoselle, joka ajeli sillä 11 vuoden ajan lähinnä vappuajeluita. Vuonna 1965 auto poistettiin rekisteristä. Pehkosen kuoltua vuonna 1990 hyväkuntoinen "Pakkeri" jäi hänen neljän poikansa haltuun.

Vuonna 1993 Studebaker pääsi museorekisteriin ja vuonna 1997 se tuotiin esille Oulun Automuseoon. Vuonna 2000 auto myytiin Kuopioon, josta se palasi takaisin oululaisomistukseen ja museoon viime kesänä.

Vaikka auto on edelleen alkuperäisessä kunnossa, se ei kaipaa entisöintiä. Maalipinta on lähes virheetön ja kromi kiiltää edelleen.