– Jokaisen kirkkaan yön valvon. Elämä on vähän hakusessa, jos on monta kirkasta yötä peräkkäin, oululainen astrokuvaaja Jukka-Pekka Metsävainio naurahtaa.
Parhaillaan on menossa tähtikuvaajan sesonki, joka alkaa Oulussa syyskuussa ja päättyy maaliskuussa. Metsävainion mukaan kolmen valvotun yön jälkeen olo on todella väsynyt, neljännen yön jälkeen olo menee jo sekavaksi.
– Silloin on kuin olisi humalassa. Eihän se terveellistä ole. Olen ollut aina vähän huono nukkumaan päivisin.
Kulunut syksy oli astrokuvaamisen kannalta hyvä: oli paljon kirkkaita öitä, ja lunta saatiin odotella joulukuuhun asti. Lumi ja etenkin keskustan kirkkaat led-valot hankaloittavat valokuvausta, vaikka muutoin onkin pimeää.
– Tämä on varmaankin viimeinen talvi, kun työskentelen keskustassa nykyisessä tilassa. Ledien käyttö lisää valosaastetta tolkuttomasti, eikä sitä pysty filtteröimään pois. Täytyisi löytää tila esimerkiksi jostain lähempää merenrantaa. Merellä kun ei ole paljon valoja.
Tusina kuvaa vuodessa
Metsävainio julkaisi Astro anarchy -blogissaan vastikään kaikki viime vuonna ottamansa valokuvat. Niitä on kaikkiaan 14 kappaletta. Vuosi oli tuottoisa, sillä Metsävainio on laskenut, että vuoden aikana syntyy keskimäärin tusinan verran kuvia.
Suurin osa viime vuonna valmistuneista kuvista on sellaisia, joiden tekemisen hän on aloittanut jo aiempina vuosina.
Yhden kuvan valotukseen Metsävainio käytti aikaa jopa 200 tuntia.
– Olen aika perfektionisti. On olemassa täysin automatisoituneita observatorioita, mutta minä tuijotan öisin monitoria. Laitteet hälyttävät, jos kamera hukkaa ohjaustähden. Myös ilmakehän rauhallisuus muuttuu yön aikana. Voi joutua esimerkiksi vaihtamaan erilaisen optiikan.
Metsävainio on laskenut, että yhtä valotustuntia kohden muita töitä kertyy noin 2–3 tuntia.
Kalibroinnissa ja materiaalin koostamisessa kuluu aikaa.
– Lähestyn kuvaamista taiteen näkökulmasta. Minulla ei ole tieteellistä ambitiota, vaikka kuvat täyttävät myös tieteellisen kuvaamisen kriteerit.
Metsävainio kokee, että kuvien taiteellinen puoli on hänen vahvuutensa astrokuvaajien joukossa.
– Muilla on paremmat olosuhteet ja monesti paremmat laitteet kuin minulla. Jossain New Mexicossa on 300 kirkasta yötä vuodessa. Otoksissani painottuu kuvallinen kerronta.
Valmis teos palkitsee
Tähtikuvaaja sommittelee kuvansa ja suunnittelee valotukset etukäteen tarkasti. Kuvissa nähdyt värit ovat aitoja.
– Eri alkuaineet säteilevät eri värejä. Ionisoitunut vety lähettää voimakkaan punaista valoa. Ionisoitunut happi lähettää puolestaan siniturkoosia valoa. Kun ryhdyn kuvaamaan, päätän, mitä värejä painotan ja teen väritasapainotuksen. Lopputulos on tietysti aina jollain tavalla yllätys.
Metsävainio kuvailee työtä puuduttavaksi ja myöntää, että motivaatio on itselläkin välillä hukassa. Ainutlaatuiset lopputulokset saavat kuitenkin jatkamaan.
– Pidän kuvien kerroksellisuudesta. On visuaalinen kerros – se, miltä kuva näyttää. Sen alla on kerros fysiikkaa, joka kertoo, miksi kuva näyttää siltä kuin se näyttää. Kolmas kerros liittyy olemassaoloomme. Supernovat ovat raskaiden alkuaineiden tehtaita. Sieltä tulevat ne palikat, joista meidät on tehty. Se on kaunista ja herättää tietynlaista kunnioitusta. Ihminen voi sijoittaa itsensä jonnekin koko maailmankaikkeudessa. Se on minulle tärkeää. Olemme ensimmäinen elossa oleva sukupolvi, jolla on mahdollisuus siihen.
Viime syksynä Nasa noteerasi oululaisen valitsemalla hänen kuvansa päivän kuvaksi. Metsävainion kuva valittiin myös Vatikaanin observatorion virallisen vuosikalenterin kanteen.
– Tekisin tätä, vaikkei kukaan katsoisikaan kuvia, mutta onhan se hieno homma, että tekemiselläni on jokin arvo muidenkin silmissä.