Oulun Elojazzeilla saatiin perjantai-iltana nauttia erinomaisista esityksistä. Illan aloittivat menestyksekkäät trumpetistit Verneri Pohjola ja Jukka Eskola Head to head – Eskola meets Pohjola -teoksellaan. Tyypilliset, melankoliset trumpettimelodiat vaihtuivat välillä hurjaan myrskyisään menoon. Eskolan ja Pohjolan trumpettien mestarilliseen, toisiaan täydentävään vuoropuheluun lisäväriä toi Teemu Viinikaisen taidokas sähkökitara. Mika Kallion joskus jopa ilmeettömältäkin vaikuttava, mutta äärimmäisen pomminvarma rumputyöskentely ja taas Antti Lötjösen ilmeikäs kontrabassopaini, olivat nautinnollista seurattavaa.
Kun Timo Lassyn maineikas, kansainvälisestikin nousussa oleva kokoonpano aloitti esiintymisensä Rauhalassa, pihantäyteinen yleisö ei voinut olla huomaamatta, että nyt rupesi tapahtumaan. Soundit olivat kohdallaan, mikä kertoi soiton ja miksausosaamisen ammattitaidon lisäksi myös hyvin tehdystä sound-checkistä. Kappalevalinnan merkitys korostui myös heidän aloituksessaan, kun kuulijan tajuntaan iski kesken askeleen hypnoottinen, svengaava rytmi, johon Lassyn rouhea saksofoni alkoi luoda jännittäviä tunnelmakuvioitaan.
Lassyn kokoonpanon esiintymisessä huomiota herätti se, että vaikka svengi oli hirmuinen, kaikki soittajat olivat estradilla iloisin ilmein. Hymyssä suin paiskottiin ilmoille äärimmäistä dynamiikkaa, intensiteettiä ja erilaisia nyansseja, mistä muodostui suorastaan uljas kokonaissoundi.
Timo Lassyn rouheasti soivan saksofonin hurjimmatkin soolot kuulostavat omituisen kauniilta ja sieltä on erottavinaan ensisaikojen tyypillisiä rhythm & blues -riffejä ja jopa gospel-vaikutteita. Rumpali Teppo Mäkynen ja perkussionisti Abdissa ”Mamba” Asefa harrastivat mestarillista ja ystävällistä lyömäsoittimellista kaksintaistelua hymyssä suin.
Monipuolisesti erilaisia tyylejä hallitsevasta basisti Antti Lötjösestä on tullut lyhyessä ajassa eräs nuoremman jazzsukupolven kysytyimpiä basisteja, ja niinpä hän urakoi Elojazzeillakin kahdessa eri kokoonpanossa. Lötjösen häkellyttävät ja lavaliikehdinnältäänkin ilmeikkäät bassosoolot saivat yleisön innostumaan ja setin loppuvaiheessa jopa miksaajat hoksasivat nostaa basson volyymia hieman aina soolon ajaksi. Kosketinsoittaja Georgios Kontrafourisilla oli sound-checkissä ongelmia, kun hänen erikoisempi Wurlitzer-kosketinsoittimensa kieltäytyi yllättäen toimimasta. Järjestäjät hoitivat salamannopeasti paikalle korvaavan soittimen, ja meno jatkui vähintään yhtä villinä.
Kokoonpanon solistina esiintyi New Yorkista kotoisin oleva, nykyisin Milanossa asuva Joyce Elaine Yuille, joka otti yleisön upealla äänellä ja mukaansatempaavalla esiintymisellään.
Tuomo Prättälällä oli haastava tehtävä esiintyä yksinään edellä mainittujen virtuoosien jälkeen. Tuomo selvisi tehtävästään erinomaisesti ja esitti upean setin omaa, modernia soulahtavaa musiikkiaan, joka upeine ja kauniine laulumelodioineen sekä yhdistelmänä vanhoja ja uusia syntikkasoundeja tarjoaa siemeniä älyllisyyteen ja fiilistelyyn, mutta myös tanssimiseen.
Tapahtumayleisön käytöksessä näkyi jälleen jatsitapahtumille tyypillinen suhdannevaihtelu, joka ilmenee siten, että taloudellisella taantumakaudella esiintyjien taiturimaisten esitysten kuuntelua runsaastikin häiritsevä yleisön doping-siivitteinen möykkä on selvästi vähäisempää. Oululainen jatsiyleisö on myös kehittynyt vuosien saatossa, ja nyt jo lähes kaikki malttoivat seurata päälavan esitykset loppuun asti hillityssä tunnelmassa. Toki Timo Lassyn kokoonpanon esitys osoitti ilmiselvästi, että jazz voi olla myös tanssittavaa, sillä suuri osa Rauhalan kansaa intoutui tanssimaan lavan edustalle.