Syyttäjän mukaan Facebook-viestittelystä käy ilmi, että Rajakylän surmaaja yritti toteuttaa surmatyön 25. tammikuuta.
Syyttäjä kävi oikeudessa läpi keskustelua kyseisen päivän illalta ja yöltä. Hänen mukaansa viesteistä käy ilmi siikajokisen miehen olleen uhrin kintereillä koko illan ajan.
Syyttäjän mukaan siikajokinen mies muun muassa puhkoi renkaat uhrin autosta ja kyttäsi sopivaa tilaisuutta surmata uhri. Keskusteluissa puhuttiin miehellä mukana olevasta aseesta.
"Kaikki meni kuitenkin pieleen kun (oululaismies) ei tullut paikalle siten, kuin hän (siikajokinen) oletti ”, johtava kihlakunnansyyttäjä Ilpo Virtanen väittää.
Seuraavana päivänä siikajokinen mies kertoi olevansa harmissaan siitä, että teko ei onnistunut.
Siikajokisen miehen puolustuksen mukaan tekijällä ei ole missään vaiheessa ollut asetta. Kyseisen keskustelun puolustus kuittaa sillä, että siikajokinen mies myötäili Dashtia painostuksen alla.
Facebook-aineistoa käsiteltiin oikeudessa tuntikausia perjantaina syyttäjän todisteena. Syyttäjän mukaan viestinvaihtoa käyvät surman myöntänyt siikajokinen mies ja Bobby Dashti. Dashti on kiistänyt kirjoittaneensa viestit.
Viimeiset viestit ovat helmikuun 4. päivältä. Surma tehtiin 23. helmikuuta. Viimeisen kolmen viikon viestittelyä ei pystytty palauttamaan virka-apupyynnön epäonnistumisen vuoksi.
Noilta kolmelta viikolta saatujen merkintöjen mukaan kaksikko on ollut kuitenkin yhteydessä surmaan saakka ja vielä sen jälkeenkin, syyttäjä väittää.
Aiemmin syyttäjä on kertonut näkemyksensä siitä, että surmaaja yritti tappaa uhrin pariin otteeseen, mutta hän "jänisti" viime hetkillä.