Kanalintujen metsästyskauden alkaessa joka syksy nousee esiin sama eettinen kipupiste, niin sanottu syyssoidinmetsästys. Soilta aamuvarhaisella ja myöhään illalla tapahtuva teerien ampuminen vetää puoleensa joukkoja, joiden toiminta muistuttaa usein enemmän teurastusta kuin vastuullista eränkäyntiä. Tämä kestämätön metsästysmuoto sietäisi tulla kokonaan kielletyksi. Soidinmetsästyksen suurin varjopuoli on sen järkyttävä tehokkuus ja valikoimattomuus.
Hyvinä lintuvuosina joidenkin metsästäjien saalismäärät nousevat käsittämättömiin 50–100 teeren lukemiin. Alkusyksystä saaliiksi päätyy aivan liikaa vanhoja teerikukkoja. Juuri nämä kokeneet urokset ovat lintukannan elinvoimaisuuden ja tulevien vuosien lisääntymisen kannalta kaikkein arvokkaimpia yksilöitä. Niiden hävittäminen suorilta soilta on lyhytnäköistä itsekkyyttä, joka verottaa lintukantoja raskaasti.
Miksi asialle ei sitten tehdä mitään? Katseet kääntyvät väkisinkin metsästysjärjestöjen suuntaan. Järjestöjen johto ja nokkamiehet loistavat passiivisuudellaan, sillä liian usein he itse ovat niitä samoja suursaalistajia, jotka istuvat soiden laidalla keräämässä reppukaupalla lintuja. Omat edut ja himo suuriin saalismääriin ajavat luonnon kantokyvyn ja metsästysetiikan edelle, eikä rajoituksia siksi haluta ajaa läpi.
Metsästyksen tulisi perustua riistakantojen kunnioittamiseen ja kohtuuteen. Nykyisen kaltainen syyssoidinmetsästys ei täytä kumpaakaan kriteeriä. Jos metsästysjärjestöillä ei ole selkärankaa puuttua tähän ryöstömetsästykseen, on lainsäätäjän astuttava kuvaan ja kiellettävä soidinmetsästys kokonaan lintukantojemme tulevaisuuden turvaamiseksi.
Jorma Seppänen
Suomussalmi