Syötteen kansallispuiston kävijöiden keskimääräinen rahankäyttö on noussut selvästi viidessä vuodessa.
Metsähallituksen uudesta Syötteen kansallispuiston kävijätutkimuksesta selviää, että kävijä kulutti alueella rahaa keskimäärin 160 euron edestä. Kansallispuiston paikallistaloudelliset kokonaistulovaikutukset ottivat harppauksen 2,3 miljoonasta eurosta 3,3 miljoonaan.
Tulovaikutusten seuraus työllisyyteen oli noin 32 henkilötyövuotta. Eniten rahaa käytettiin majoitukseen, ravintolapalveluihin ja ruokaostoksiin.
Maastopyöräilyreittien kehittäminen jatkuu
Maastopyöräily on kasvattanut suosiotaan Syötteen kansallispuistossa. Kesäisin noin joka kymmenes kävijä saapuu kokeilemaan alueen monipuolisia pyöräilyreittejä, ja uusien talvipyöräilyreittien myötä laji on saanut oman sijansa myös talviharrastusten parissa.
Metsähallituksen Luontopalvelujen tavoitteena on käynnistää reittien jatkokehittäminen jo tänä kesänä.
Kävijätutkimuksessa selvisi, että kävijät toivoivat alueen reittien kunnostamista sekä enemmän yrittäjien palveluita. Tulosten mukaan erityisesti pitkospuut reiteillä kaipaisivat uusimista. Palveluiden tarpeellisuutta kysyttäessä ruokakaupat, kahvilat ja ravintolat nousivat kyselyn kärkeen, ja kävijät kaipasivat etenkin kesäaikaan enemmän ravintolapalveluita.
Kunto kohenee, mieli virkistyy
Tutkimus osoittaa, että kansallispuistossa käynnillä on merkittäviä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Yhdeksän kymmenestä kävijästä koki psyykkisen ja fyysisen hyvinvointinsa lisääntyneen kansallispuistossa käynnin aikana. Muihin kansallispuistoihin verrattuna etenkin fyysisen hyvinvoinnin kokemus korostui Syötteen kansallispuistossa.
Kävijät liikkuivat luonnossa useimmiten hiihtäen tai kävellen. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että vuositasolla kansallispuistossa suksitaan jopa 650 000 ja patikoidaan 290 000 kilometriä.
Puistossa vierailun terveys- ja hyvinvointivaikutukset arvotettiin korkealle: valtaosa kävijöistä arvioi vaikutusten arvoksi 200 euroa. Käynnin koettua arvoa voi verrata esimerkiksi hemmottelupäivään kylpylässä erilaisilla hoidoilla.