Pääkirjoitus: Suomen side Ruot­siin vah­vem­pi ja ta­sa-ar­voi­sem­pi kuin yli 200 vuo­teen, on jo aika unohtaa komp­lek­sit

Suurpetokeskus: Tuore tar­kas­tus kertoo useista puut­teis­ta Kuu­sa­mon suur­pe­to­kes­kuk­ses­sa

Mainos: Juuret kas­va­vat tie­dos­ta. Tutustu Ka­le­vaan 1kk 1 €. Tilaa tästä.

Synkkä kuvaus be­to­ni­vii­da­kos­ta jättää jäljen

Valveen puhtaan valkeille seinille on ripustettu valokuvia. Niitä hallitsevat pelkistetyt värit ja suorat viivat. Kuvat näyttävät kylmiltä ja etäisiltä: jotenkin jähmettyneiltä.

Kuvista on helppo ymmärtää, kuinka pieni ihminen loppujen lopuksi on suuressa maailmassa.
Kuvista on helppo ymmärtää, kuinka pieni ihminen loppujen lopuksi on suuressa maailmassa.
Kuva: Petra Honkala

Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.

Oulunsalo soi. Valokuvanäyttely. Aapo Huhta: Block.

Valveen puhtaan valkeille seinille on ripustettu valokuvia. Niitä hallitsevat pelkistetyt värit ja suorat viivat. Kuvat näyttävät kylmiltä ja etäisiltä: jotenkin jähmettyneiltä. Ne oltaisiin voitu kuvata missä tahansa maailman suurkaupungissa.

Kyseessä on Block, Oulunsalo Soin vuoden kuvataiteilijan ja katukuvaajan näyttely. Kuvat on otettu New Yorkissa Huhdan ollessa siellä vaihto-oppilaana. Niillä ei ole nimiä.

”Block on kuvaus länsimaisesta metropolista ja ihmisen paikasta siinä,”Huhta kertoo Valveen näyttelyn avajaisissa.

Valokuvien lisäksi on paikalla muunkinlaista taidetta, belgialaisen Taurus-kvartetin muodossa. Soittajia on neljä ja he puhuvat sujuvaa englantia kappaleiden välissä. Takahuoneessa maistellaan viiniä. Musiikki on kovaäänistä ja korviaraastavaa, ajoittain jopa pelottavaa. Sen voisi helposti kuvitella kauhuelokuvan taustalle. Välillä tuntui kuin kaikki soittaisivat eri kappaleita. Se on hyvä vastapaino valokuvien painostavalle hiljaisudelle.

Yleisö seisoo seinien vieressä, likistyneinä kiinni toisiinsa. Jonkun kyynärpää osuu kipeästi kylkeeni, mutta kohteliaisuudesta en sano mitään.

Aplodien jälkeen väkijoukosta astuu edemmäs pitkä, flanelliin pukeutunut nuori mies, joka paljastuu itse valokuvaajaksi. Huhta puhuu selkeästi ja rauhallisesti, ja kertoo opiskeluajoistaan Helsingin Aalto-yliopistossa.

”Minun ei ollut tarkoitus tehdä mitään projektia. Kävelyllä ollessani kuvasin kaikenlaista, ja vasta myöhemmin kuvia katsoessani huomasin, että niistä alkoi muodostua kokonaisuus,” Huhta selitti.

Myöhemmin lähdin kotimatkalle aivan vaitonaisena. Näyttely herätti jonkinlaista hiljaista kunnioitusta. Kuvista on helppo ymmärtää, kuinka pieni ihminen loppujen lopuksi on suuressa maailmassa. Aapo Huhta on muodostanut kauniin kuvan todellisesta maailmasta, joka vetoaa tunteisiin ja riipaisee syvältä.