Kaikki kivet on käännetty, kaikki kortit on isketty pöytään. MM-kisoissa on edessä päätöspäivä, mutta Suomen joukkueen kisat ovat jo paketissa. MM-maratonilla ei juokse ihmemiestä, joka pelastaisi Suomen yleisurheilumaineen samaan tapaan kuin Janne Holmén Münchenin EM-kisoissa 2002.
MM-Daegusta saldona oli liuta pettymyksiä ja kaksi yhdeksättä sijaa. Tulos, jota edes Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja, ikioptimisti Antti Pihlakoski ei voi selittää loistavaksi, hyväksi tai tyydyttäväksi.
Pihlakoski muuten lähti Daegusta pois jo lauantaina, ennen keihään MM-finaalia. Pakeniko mies kiusallisten kysymysten tulvaa?
Mene ja tiedä, mutta ratkaisu tuskin olisi ollut sama, jos keihäsfinaalissa olisi heittänyt neljä miestä ja jos Tero Pitkämäki olisi ollut takavuosiensa kunnossa.
Nolla mitalia ja nolla pistesijaa. Siinä saldo, jota SUL:n johto ei voi ohittaa olankohautuksella tai vaikenemisella.
Juuri siksi olematon MM-kisamenestys on suomalaiselle huippuyleisurheilulle mahdollisuus. Se pakottaa laji-ihmiset keskustelemaan lajin kipupisteistä ja ongelmista, joiden olemassaolon myöntäminen on jostain syystä ollut vaikeaa.
Daegun MM-kisojen jälkeen kenelläkään ei pitäisi olla harhakuvitelmia suomalaisen huippuyleisurheilun tilasta. Pohjalta on hyvä ponnistaa.
Miesten 50 kilometrin kävely on pysäyttävä kokemus. Se saattoi olla sitä myös television äärellä, mutta kun näki muutamien metrien päästä isojen miesten kärsimyksen ja nipun totaalisia katkeamisia, loppuivat sanat kesken.
Kaksi ohikiitänyttä hetkeä tallentui aivojen kovalevylle loppuelämän ajaksi. Ranskan Bertrand Moulinet oli yksi kilpailun hiljaisista puurtajista, osastoa ynnä muut. Mies marginaalissa. Urheilija, jonka sijoitus ja loppuaika eivät kiinnostaneet Daegussa ketään.
Mutta en koskaan unohda hänen lasittunutta katsettaan, josta kuvastui huippuyleisurheilun julmimman testin ja ennen kaikkea sen viimeisten kilometrien tuottama tuska. MM-kisojen mittakaavassa ihme oli kenties pieni, mutta ihme kuitenkin: Moulinet selviytyi maaliin.
Mieleen jäi myös Jarkko Kinnusen ilme, kun hän asteli tiputuksen jälkeen konttirakennuksesta ulkoilmaan. Poissa oli se iloinen, itseensä uskonut huippu-urheilija, joka vielä kaksi päivää aiemmin oli puhunut kaikkien mahdollisuuksien kisasta. Kaikilla mahdollisuuksilla hän ei varmasti tarkoittanut MM-kisojen 15. sijaa tai yli yhdentoista minuutin marginaalia, joka erotti hänet ja maailmanmestari Sergei Bakulinin.
Jalkapalloseura HJK pelasi elokuussa neljä isoa ottelua. HJK taisteli urheasti sekä Dinamo Zagrebia että saksalaisjätti Schalkea vastaan -- hyvin tiedetyin lopputuloksin.
Lauantaina Klubi sai seurakseen kaksi suomalaista yksilöurheilijaa. Myös Antti Ruuskanen ja Jarkko Kinnunen ovat suomalaisen urheilukesän sympaattisia häviäjiä.
Titteli, joka ei lämmitä tammikuun pimeänä pakkasiltana pätkääkään.
