Yliarvostettua, teilasi eräs tuttava kuullessaan perheeni olevan kansallismaiseman äärellä Kolilla. Kuusamolaislähtöisenä hänellä oli ehkä koillismaalaiset lasit silmillään, joskin myöhemmin hän selitti kritiikkiään myös Pohjois-Karjalan suurilla hakkuualueilla.
Aloin pohtia, että harvaa luontokohdetta (kaivosalueet tai turvetyömaat eivät ole luontokohteita) voi todella sanoa yliarvostetuksi. Itselleni ei tule mieleen yhtäkään. Sen sijaan ihmisten rakentamia yliarvostettuja nähtävyyksiä tulee mieleen pitkä lista.
Hämmästellessäni maailmalla upeita, vanhoja nähtävyyksiä toistelen usein Pasila-animaatiosta elämään jäänyttä lausahdusta: ”Miten ovatkaan sen aikaisilla välineillä saaneet aikaiseksi? Minulla on nykyaikaiset välineet, enkä saa mitään aikaiseksi.” Ja sitten siirryn seuraavaan kohteen luokse.
Kaupunkien suurimmat nähtävyydet vetävät kyllä porukkaa, mutta nykyihmiset hakevat matkoiltaan tunteita ja elämyksiä. Vieläkö niitä saa kohteista, joista on tarjolla Googlen täydeltä kuvia?
Newyorkilaisessa autotallissa nautittu autenttinen meksikolainen päivällinen voi olla paljon mieleenpainuvampi kokemus kuin Vapaudenpatsaan näkeminen. Ja juuri siinä piilee Suomen potentiaali.
Meillä ei ehkä Suomessa ole Rooman kaltaista kaupunkia, jossa historiallisia nähtävyyksiä putkahtelisi joka kulman takaa, mutta luontoa meillä kyllä on kaikkialla – lättänällä Oulun alueellakin.
Ei ole sattumaa, että ennen korona-aikaa luontohyvinvoinnin ympärille nousi jatkuvasti uusia palveluja: luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä.
Luontomaisema tuo rauhaa. Ihaillessa puita, maan muotoja, veden liikettä ja värien vaihtelua kiire katoaa. Luontomaisema lohduttaa silloinkin, kun ei edes koe tarvitsevansa lohdutusta.
Luonto on arvokkain asia, joka meillä on.
Huomenna, Suomen luonnon päivänä, on hyvä hetki lähteä ulos poistamaan koronan aiheuttamaa stressiä ja epätietoisuutta. Vinkkejä, missä voit päivää viettää, löydät sivuilta 4–5.