Moni meistä muistaa vielä vuoden 1995 ja kaikki tunnelukot rytinällä murtaneen latauksen, joka liittyy Leijonien historian ensimmäiseen maailmanmestaruuteen. Tukholman Globenissa tärähtänyt jättipotti tuntui Suomen kansan syvissä riveissä erityisen mellevältä, koska Leijonat oli ollut lähellä täyttymystä jo useampaan otteeseen.
Samanlainen odotus väreilee nyt Sveitsin Zürichissä ja erityisesti MM-kisojen päänäyttämön Swiss Life Arenan betoniseinien sisäpuolella.
Sveitsi on ollut jääkiekon miesten MM-turnauksen loppuottelussa neljästi ja poistunut kaukalosta aina hopeamitaleiden kanssa.
Jonossa on kaksi peräkkäistä finaalitappiota, joista varsinkin tuorein viilsi viime keväänä Tukholmassa kipeästi sieluun.