Kirjoitus Helsingin Sanomissa (12.7.) käsitteli suviseuroissa tarroja levittäneiden aktivistien kohtaamaa uhkaavaa käytöstä ja huutelua. Aihetta käsitteli myös Päivämies 15.7. kirjoituksessa ”Turvallisuus kuuluu kaikille”.
Lopen SRK:n suviseurojen 27.–30.6. seuraohjelma sisältää sivun mittaiset turvallisuusohjeet, joita jokaisen seuravieraan tulee noudattaa. Ohjeissa muun muassa sanotaan, että turvallisuutta vaarantaviin ilmiöihin on puututtava ja niistä on ilmoitettava turvallisuustoimistoon. Samoin sanotaan, että lasten vanhemmat tai huoltajat ovat vastuussa lapsista seurojen aikana.
Ohjeet ovat selkeät ja puhelinnumerot ovat kohdallaan. Kun ”kaikki” sujuu, ohjeisiin ei ole ollut tarvetta syventyä. Kertovathan seurakuulutukset tärkeimmät.
Olen osallistunut vuodesta 1968 alkaen säännöllisesti kesän suviseuroihin vain muutamia väliin jääneitä seuroja lukuun ottamatta. Yhden ainoan kerran olen ollut tilanteessa, jossa käytin vuosittaisia SRK:n suviseuraohjelman mukaisia turvallisuusohjeita.
Pois lähtöä edeltävänä maanantain aamuyönä alaikäinen, remuava nuorisojoukko hyppi vessatilojen lankuilla. Kun kehotus häirinnän lopettamiseen ei tehonnut, soitin turvallisuusohjeissa annettuun numeroon. Järjestelyvastuussa oleva suviseuraorganisaation turvallisuushenkilöjoukko oli nopeasti paikalla. Häiriköt olivat tajunneet tilanteen ja poistuneet paikalta.
Helsingin Sanomien 12.7. kirjoituksesta lukijalle jäi avoimiksi kysymykset: Saiko turvallisuustoimisto tietoa häirinnästä? Mikä on silminnäkijöiden vastuu? Mikä on häirinnän kohteeksi joutuneiden oma vastuu toiminnastaan?
Vastavuoroinen kysymys Pride-tapahtuman järjestäjille on: Voinko jakaa tapahtumassa suviseuramerkkiä, jossa lukee Taivaassa minulla on sinut (Ps 73:25) tai ensi kesän suviseurojen tunnuslause? En voi. En voi häiritä toisten tapahtumaa.
Ehkäpä me vuoden 2026 suviseuravieraat kuulemme nykyistä enemmän äänellisiä turvallisuusohjeita. Painettu teksti menee ohi eikä kohtaa valtavaa väkimäärää.
Terttu Seppänen
Hämeenlinna