Kesän suurimmat festarit tuplaavat Raahen seudun väkiluvun tänä viikonloppuna.
Latinan kielessä on kaksi sanaa kuvaamaan juhlavaa tilaisuutta: festum ja feria. Edellinen merkitsi julkista ilonpitoa, jälkimmäinen pidättäytymistä työstä jumalten kunniaksi. Sanoja käytettiin osin toistensa synonyymeinä. Feria kääntyy myös markkinoiksi.
Jumalan kunniaksi järjestettävissä suviseuroissa tosin tarvitaan tuhansia työvuoroja, jotta 80 000 arjen askareistaan hengähtävää tulevat palvelluiksi.
Festivaalikokemuksia tutkineen Frank Martelan mukaan rock-festarien viehätys perustuu yhteisöllisyyteen ja huumaan.
Martela kirjoitti taannoin kulttuurilehti Kaltiossa, että hyväksyntää hakeakseen festivaaleilla ei tarvitse täyttää median ja mainonnan asettamia ihannekuvia.
Suviseurakentällä kuljetaan osana laumaa, jonka jäsenenä voi tuntea olevansa hyväksytty.
Samaan aikaan toisaalla pidettävässä Tuska-festivaalissa moshataan pitkälti samoista syistä: iso ihmismassa, samanhenkisten seura ja tuttu äänimaisema.
Suviseurojen yhteisöllisyys ja huuma pitävät rakoilevaa liikettä koossa. Auringon laskiessa seurakentällä kiihtyy kuhina, joka väreilee nuoresta ihmisjoukosta sorinaa viileään kesäyöhön.
Mitä enemmän kuhinaa, sitä parempi on ennuste liikkeen elinvoimalle. Teinit solmikoon (heteroseksuaalisia) seurustelusuhteita – ja ensi kesänä naimisiin.
Liikkeen vanhimpia huolettavat nuoret, jotka haluavat ehkäisykiellon takia pysyä sinkkuina tai pitkittää seurustelua. Ilmiö johtaa paitsi lestadiolaisuuteen kasvavien lasten määrän vähenemiseen myös isoja perheitä ihannoivan identiteetin rapautumiseen.
Seurakunta on erehtymätön. Siksi televisio on edelleen pannassa – mutta uusi tekniikka on tervetullutta. Pyhäjoella kolehti kerätään kännykällä ja saarnat voi kuunnella netistä.
Netin hyväksyminen saattoi kuitenkin olla virhe liikkeen johdolta.Netti suoltaa kritiikkiä, tarjoaa näkökulmia, paljastaa epäkohtia ja on jo nyt pakottanut liikettä korjaamaan kurssiaan. Netin tarjoama vertaistuki helpottaa yhteisöstä irtautumista.
Moni liikkeeseen kuuluva osallistuu suviseuroihin muista kuin hengellisistä syistä, tottumuksen, ystävien ja massatapahtuman tunnelman vuoksi.
Liikkeestä ulossuljetulle festarihuuma voi olla ahdistava kokemus. Puhujan tehtävästä erotettu Risto Leppänen kysyi perjantaina Kalevan yleisönosastolla, miksi mennä suviseuroihin vain kuullakseen mitätöivää ja ulossulkevaa puhetta.
Leppänen päätti kuitenkin mennä ”keskelle kesäistä hengellistä perintöään”.
Suviseurat on osuva vertauskuva siitä, miten vanhoillisles-tadiolaiset liikkeensä muun maailman keskellä mielellään näkevät. Valkea asuntovaunujen meri korvessa. Pyhäjoella ovat pelastuksen avaimet.
Vaikka päämääränä on taivas, matkakin on tärkeä. Talkoilu ja seurapaikkojen pystytys sitouttavat liikkeeseen.
Ahkerien uskovaisten maallinen vauraus puolestaan nähdään osoituksena Jumalan siunauksesta.
Hannu Raittila kuvaa komeiden, kiiltävien kuorien rakentamista romaanissaan Ei minulta mitään puutu, jossa lestadiolaiset järjestävät kilpailevan herätysliikkeen alueelle kaikkien aikojen festarit.
Uskon ja materialismin liittoa piikikkäästi osoittavassa kirjassa suuruudenhullu seurahanke päättyy kehnosti.
Tosielämän suvijuhlilla meno lienee tolkumpaa. Menneisyyden arvoista elävä liike on kiinni nykyisyydessä, kun kyse on insinöörin järjellä ratkaistavista käytännön ongelmista.
Ihmispaljouden ja jätteiden kuormittaman planeetan valittujen valtakunnan talkoolaiset ovat rakentaneet laitteen, joka käsittelee kuution verran käytettyjä pulloja minuutissa.